Vuokra-asuntotuotannon sijoittaminen: miten paljon ja minne?

Helsingissä kehitettiin 1960-luvulla lähiörakentamisesta saatujen kokemusten myötä niin sanottu sosiaalisen sekoittamisen käytäntö. Siilitien vuokravaltaisen asuinalueen alkuvuosien nuorisolevottomuudet herättivät huolta kaupungin päättäjissä, minkä seurauksena uusia asuinalueita rakennettaessa pyrittiin vastedes sekoittamaan erilaisia hallintamuotoja sopivassa suhteessa. 

Mutta kuinka paljon asuinalueelle sitten sopii sijoittaa julkista vuokra-asumista? Mistä lopulta ollaan huolissaan ja miksi? Tehdäänkö tässä kärpäsestä härkänen ja leimataan kokonainen asuntosektori asukkaineen ongelmaksi? Aihepiiri on edelleen ajankohtainen kaupunkien kehittämistyössä ja se on vieläkin merkittäviltä osin ratkaisematta.

Tartumme tähän teemaan uudessa Helsingin ja Turun yliopistolla toteutettavassa tutkimushankkeessamme. Lähestymme asiaa asukkaiden näkökulmasta ja tarkastelemme, kuinka heidän asumisviihtyvyytensä ja koettu hyvinvointinsa riippuvat asuinalueen hallintasuhderakenteesta.

Lähtökohtana on, että asukkaat tietävät juuri nämä asiat parhaiten. Jos hallintasuhderakenteella ei ole heille merkitystä, niin silloin asia on näiltä osin selvä.

Esimerkistä käy asuinalueen rauhallisuus. Tiedämme hyvin arkikokemuksesta ja tutkimuskirjallisuudesta, että rauhattomuus ja sosiaaliset häiriöt jakautuvat usein varsin epätasaisesti naapurustojen kesken. Meillä ei kuitenkaan ole kattavaa tutkimusnäyttöä siitä, missä yhteydessä hallintasuhderakenne on sosiaalisten häiriöiden kanssa.

Vastaavasti voidaan tarkastella vaikkapa turvattomuuden kokemusta, viihtymistä asuinalueella tai erilaisia sosiaalisen pääoman muotoja. Kaikkien näiden osalta voidaan kysyä, onko asuinalueella hallintasuhderakenteella merkitystä.

Sekä käytännön työn että kaupunkitutkimuksen teorian näkökulmasta niin kutsutut kynnysarvot ovat tässä mielessä erityisen kiinnostavia. Kynnysarvon ajatus on, että tietyn pisteen jälkeen tarkasteltava kehityskulku tai yhteys muuttaa muotoaan.  

Esimerkiksi julkisen vuokra-osuuden kasvu määrätyn tason yli voi muuttaa paikallista sosiaalista elämää laadullisesti toisenlaiseksi, kun sopiva kriittinen massa muodostuu. Jos tällainen kynnysarvo voidaan paikantaa, saadaan kaupunkien kehittämistyön tietopohjaan tärkeä lisä, sillä silloin avautuu näköaloja optimaalisten ratkaisujen suuntaan.

Toisaalta jos kynnysarvoja ei ole, on tämäkin tieto hyvä saada. Silloin kysymys vuokra-asuntokannan sijoittamisesta on pitkälti tasa-arvokysymys. Tutkimusta valmistellaan parhaillaan yhteistyössä eri toimijoiden kanssa ja ensimmäisiä tuloksia on odotettavissa ensi vuoden aikana.

 

Teemu Kemppainen

Valtiotieteiden tohtori, post-doc tutkija

Helsingin yliopisto & Turun yliopisto