A-Kruunu Vuosikertomus 2020
>> asumiskokemuksissa. Vuonna 2020 tehdyn asukastyyty- väisyystutkimuksen mukaan isännöinnin ja kiinteistöhuolto- toiminnan palvelun koettiin parantuneen. Asukkaiden kokema palvelu onkin keskeisessä ase- massa toimintojemme kehittämisessä. Se on työtä tule- vaisuutta varten, sillä asuntokannan vanhetessa asiakas- palvelun merkitys kasvaa. Palvelun kehittämiseen kuuluu olennaisena osana myös asukashallinnon merkityksen ymmärtäminen. Asukashallinto on asukkaiden vaikutus- mahdollisuuksien varmistamisen lisäksi tärkeä osa hyvää kiinteistöjen ylläpitoa, viestintäkanava, jonka avulla pys- tymme kehittämään palveluamme entisestään. Myös rakennuttamisesta löytyy toimintavuoden varrelta hyviä yhteistyön esimerkkejä monella saralla. Senaatti- kiinteistöjen kanssa tehdyn yhteistyön tuloksena saimme viime vuonna liikkeelle kärkihankkeinamme Helsingin Pasilan Ratapihakorttelien 122 asunnon ja Tikkurilan Lummetien 129 asunnon hankekokonaisuudet. Olimme näissä hankkeissa mukana jo kaavan kehittämis- vaiheessa ja pääsimme vaikuttamaan koko alueen ilmee- seen. On hienoa, että kaupunki arvostaa ARA-toimijan osaamista rakennuttajana ja laadukkaan arkkitehtuurin edistäjänä. Merkittävä hanke lähti rakenteille myös Helsingin Jätkä- saaressa YIT:n johdolla suunnitellussa ns. Palvelukorttelissa. A-Kruunun kohteeseen tulee 47 vuokra-asuntoa. Mainiona saavutuksena pidän myös menesty- mistä Helsingin kaupungin järjestämässä Kalasa- taman Nihdin alueen laatukilpailussa. Kyseisessä nimimerkkikilpailussa YIT:n ja A-Kruunu Oy:n Luoto- niminen ehdotus valittiin voittajaksi 14 ehdok- kaan joukosta. Pääsuunnittelija oli Anttinen-Oiva Arkkitehdit Oy. Kilpailuvoitto oli osoitus toimivan yhteistyön suuresta merkityksestä. Olemme iloisia, että voimme toteuttaa edellä mainitun kaltaisia asuinyhteisöjä, jotka ovat arjen toimintojen sujuvuuden kannalta sijainniltaan parhaita mahdollisia julkisen liikenteen solmu- kohdissa ja erinomaisten palvelujen äärellä. Juuri tällaisia hankkeita haluamme olla toteuttamassa jatkossakin. Olennaista näissä hankkeissa on myös, että ARA-asuntoja toteutetaan kysytyille asuinalueille. Se on ollut suomalaisen asuntopolitiikan linja jo vuosikymmeniä ja sen turvin on pystytty muun muassa ehkäisemään segregaatiota kansainväli- sestikin katsoen tehokkaasti. Pääkaupunkiseudun hankkeistamme mainitta- koon vielä Espooseen Syvänsalmenkadulle vuoden- vaihteessa rakenteille lähtenyt A-luokan energia- tehokkuuskohde, josta tuli ensimmäinen Vihreän rahoituksen hankkeemme. Saamme siitä hyviä toteutusmalleja pidemmälle viedystä energia- tehokkaasta rakennuttamisesta. 7 A-KRUUNU | VUOSIKERTOMUS
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=