Tutustu A-Kruunun kymmenvuotiseen toimintaan Tämänkertainen asukkaille toimitettu vuosikertomus sisältää yhtiön vuoden 2024 toimintatietojen lisäksi koosteen koko kymmenvuotisesta toiminnasta. Yhtiö perustettiin vuonna 2014, ja asuntokanta on kasvanut jo yli 3000 asunnon. Olennainen osa yhtiön toimintaa on alusta lähtien ollut myös asukastoiminta, joka on saanut monissa taloissa aikaan turvallisuuden tunnetta lisäävää yhteisöllisyyttä ja merkittäviä asumisviihtyvyyttä parantavia asioita. Verkkosivuiltamme on luettavissa runsaasti asukkaiden haastatteluja monipuolisesta toiminnasta. Kiitos kaikille, jotka osallistuivat asumisviihtyvyyden kehittämiseen taloissa joko asukastoimintaan osallistumalla tai muuten toiset asukkaat huomioon ottavalla asumisella. Yhtiölle aktiiviset asukkaat ovat voimavara, joka edistää arjen asumisen kehittämistä. Jatketaan hyvää yhteistyötä myös tänä vuonna! Mikko Kauppi Kiinteistöpalvelupäällikkö 3 A-KRUUNU | ASUKASVUOSIKERTOMUS
RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=