A-Kruunu vuosikertomus asukkaille 2024

Käynnissä olevat kehityshankkeet • Tampereen Härmälänrantaan keväällä 2025 valmistuvassa hankkeessa pilotoidaan rakennusmateriaalien uusiokäyttöä. • Tampereen Hiedanrantaan rakenteille lähtevään kohteeseen on suunniteltu muuntojoustava ja betonin määrää vähentävä pilarilaattarakenne. Kohteessa käytetään myös vähähiilistä betonia. • A-Kruunun Kirkkonummen kerrostalokohteessa käytetään vähähiilistä betonia, joka vähentää hiilijalanjälkeä rakennusvaiheessa noin 10 % sekä maalämpöä, minkä vaikutus on rakennuksen elinkaaren aikana yli 10 %. • Vihreistä vihrein Vuosaari on viherrakentamisen koehanke. Esimerkiksi kaikki tontilla ollut kasvillisuus ja lisäksi kiviä ja kantoja on siirretty rakentamisen ajaksi talteen, mistä ne siirretään takaisin pihaan ja katoille kohteen valmistuessa. Jokaisella rakennuksella on myös oma teemansa, joiden mukaan Suomen luonnon uhanalaisia elinympäristöjä toteutetaan katoille. • A-Kruunu on yhtenä yrityskumppanina Tampereen yliopiston hankkeessa, jossa siirretään rakennusalan kiertotalousosaamista käytäntöön. • Helsingin Malminkentälle on suunnitteilla asumisen laatuun keskittyvä kerrostalokohde, johon suunnitellaan esimerkiksi porrashuoneen ympärille vain kolme tai neljä asuntoa, asunnoista avautuu näkymiä vähintään kahteen suuntaan, keittiöt on toteutettu omina tiloinaan, ja ensimmäinen kerros yhdistää raput monikäyttöiseksi yhteistilaksi. • Helsingin Postipuistoon valmistui vuodenvaihteessa kaupungin asuntoreformikilpailun voittanut puukerrostalokohde, jossa on asuntoja sekä A-Kruunulla että Asuntosäätiöllä. • Viimeinenkin ryhmävuokrauskohde valmistui Helsingin Verkkosaareen vuonna 2024 ja nyt A-Kruunulla on ryhmävuokra-asuntoja kolmessa Helsingin kohteessa. Ryhmävuokra-asunnoissa toteutetaan yhteisöllistä asumista. • Verkkosaarenrantaan Helsinkiin valmistui muuntojoustava kerrostalo, jossa asuntojen yhdistäminen ja jakaminen elinkaaren aikana on huomioitu rakennuksen mitoituksessa, LVIS-tekniikassa sekä rakenteissa. Verkkosaarenrannan kohde on A-Kruunun ensimmäinen muuntojoustokohde. 6 A-KRUUNU | ASUKASVUOSIKERTOMUS

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=