A-Kruunu yritysvastuuraportti 2022

A-KRUUNU - Yritysvastuuraportti 2022 23 ”Tonttikilpailujen avulla pääsemme pilotoimaan uusia asumisen ja rakentamisen innovaatioita. Tavoitteenamme on innovaatioiden avulla kehittää omaa toimintaamme ja parhaassa tapauksessa koko alaa.” - Leena Oiva, kehityspäällikkö Aktiivinen osallistuminen tonttikilpailuihin Kuluneiden vuosien aikana A-Kruunu on osallistunut aktiivisesti tontinluovutusmenettelyihin. Yksi esimerkki tästä on Helsingin Kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelma, josta A-Kruunu sai vuonna 2022 tontin Malminkartanosta. Ohjelmassa on vahvasti mukana vastuullisuusnäkökulmat. Ohjelman tavoitteena on myös lisätä kerrostaloasumisen laatua, houkuttelevuutta ja yksilöllisiä ratkaisuja. A-Kruunu saikin tontin yhdessä Asuntosäätiön kanssa ehdotuksellaan Joustokortteli, jossa yhdistyy asuminen, työ, harrastukset ja eri elämäntilanteet joustavasti. Talon kehitystoiminnassa pilotoimme erillisiä joustokerroksia, joiden käyttötarkoitus vaihtuu aina asukkaan tarpeen mukaan: kerrokset mukautuvat niin työ- kuin harrastustiloiksi. Kiertotalouden Green Deal -sitoutumus Olemme mukana kehittämässä ympäristöministeriön kiertotaloutta edistävää vapaaehtoista green deal -sitoumusta. Yhteensä mukana on 80 toimijaa aina maakunnista yksittäisiin eri alan yrityksiin. Yhteistyön tarkoituksena on tuottaa vapaaehtoinen kiertotaloussitoumus, jonka avulla vauhditetaan siirtymistä kiertotalouden mukaiseen yhteiskuntaan. Hankkeen aikana jokainen mukanaolija pyrkii tunnistamaan toimintansa kannalta vaikuttavimmat kiertotaloustoimet. Tavoitteena on laatia eri alojen sitoumukset vuoden 2023 aikana. Työssä siis kehitetään tilannekuvaa ja skenaariotyökaluja, jotka auttavat eri toimijoita varautumaan muuttuvaan ympäristöön. Näin ollen työllä on vahva yhteiskunnallinen merkitys. Kuva: Pidimme vuoden aikana useita sidosryhmätilaisuuksia ja kutsuimme sidosryhmiä tutustumaan valmistuviin kohteisiimme.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=