Kirkkonummen Pakrintie 4

50 Rakennustapaseloste / A-Kruunu Oy Pakrintie 4, 02480 Kirkkonummi Vuokrakerrostalo, Kolsarin alue Tontti 857/1 ja 859 LPA-tontti Yleistä Luhtitalo (sivukäytäväratkaisuun perustuva kerrostalo) muodostuu Pakrintien suuntaisesta pitkästä, polveilevasta osasta ja pihanpuoleisista siipiosista. Luhtikäytävä kulkee rakennuksen keskellä ja avautuu pihan suuntaan pihasii- pien välissä. Katetut, sivulta avoimet porrashuoneet (5kpl) ovat pihasiipien välissä. Talossa on kolme hissiä. Kadun puolella on kolme asuinkerrosta, pihasiivissä kellari ja kaksi asuinkerrosta. Kohteessa on 72 asuntoa. Kulku asuntoihin on esteetön ja pääosin sivukäytäviltä. Kaikilla asunnoilla on parveke, pihan puolella maantasossa osalla myös oma piha-alue. Osalla asunnoista on oma sauna. Jokaiselle asunnolle kuuluu irtaimistovarasto. Postilaatikot on sijoitettu piha- siipien välisille alueille. Tontti Osittain kallioinen tontti rajautuu kaakkoissivultaan Pakrin- tiehen ja muilta sivuiltaan puistoon. Rakennus on Pakrin- tien suuntainen. Tiealuetta ylempänä oleva tontti nousee kohti pohjoisluodetta, ja puistoa vasten olevat rinteet ovat melko jyrkkiä. Paikoitus ja liikenne Autopaikkoja on 86. Tontin kahdella P-alueella on 49 paik- kaa ja LPA-tontilla 35 paikkaa avopaikkoina. LE-paikat (2kpl) ovat piha-alueella pihatien varressa. Kaikki autopaikat on varustettu lämmityspistorasioin. Ajoyhteys Pakrintieltä. RAKENNUKSET Rakenteet ja julkisivut Rakennuksen runko on jaettu viiteen liikuntasaumoilla eroteltuun osaan, jossa kantavat seinärakenteet ovat teräsbetonielementtejä. Alapohja on pääosin tuuletettu, eristetty ontelolaatta-alapohja alapuolisella ryömintätilalla. Välipohjat ovat teräsbetonisia ontelolaattoja pumpatta- valla tasoitteella ja lattialämmityksellä. Märkätilojen koh- dalla on kololaatta. Yläpohja on ontelolaattayläpohja. Vesikatto on kevytsoralla ja kumibitumikermillä eristetty, kattokaivoilla varustettu tasakatto. Hormit ovat tehdas- valmisteisia betonielementtejä. Luhtikäytävien laatat ovat teräsbetonilaattoja, kaiteet teräslattapinnakaiteita. Laatat on kannatettu teräsbetoniseinin. Luhtikäytävien 1. ja 2. kerroksen välillä on betonirakenteiset valokuilut. Ulko- ja väliseinät Rakennuksen julkisivut ovat pääosin uritettuja, pinnoitet- tuja betoni-sandwichelementtejä, jotka on luhtikäytävien lokeroiden kohdalla päällystetty laminaattipintaisella julki- sivulevyllä eri väreissä. Huoneistojen väliset seinät ovat kantavia teräsbetonielementtejä, muut väliseinät ovat kipsilevyverhottuja teräsrankaseiniä. Kylpyhuoneiden, kellarin ja yhteistilojen seinät ovat kivirakenteisia. Ikkunat ja ovet Porrashuoneiden ja yhteistilojen ovet ovat maalattuja alu- miini-lasi- tai teräsovia. Sivukäytäviltä hissiauloihin ja por- rashuoneisiin johtavat ovet ovat palo-ovia, samoin kellarin ja yhteisten tilojen ovet. Löylyhuoneissa on lasiovet. Portaat ja hissi Portaiden askelmat ovat mosaiikkipintaista teräsbetonia. Hissit (3 kpl) ovat konehuoneettomia vakiohissejä auto- maattiovin. Parvekkeet ja terassit Parvekelaatat ovat betonielementtejä. Parvekkeiden kaiteet ovat teräsrakenteisia lattapinnakaiteita. Asuntojen pintamateriaalit & varusteet Asuntojen ovet ja ikkunat Ulko-ovet ovat lämpöeristettyjä, maalattuja alumiinivahvis- teisia HDF-pintaisia ovia, porrashuoneiden kohdalla palo- luokiteltuja kerrostaso-ovia. Väliovet ovat yleensä huullet- tuja tehdasmaalattuja laakaovia. Asuntojen ikkunat, ranska- laisten parvekkeiden ja terassien ikkunaovet ovat kolmi- lasisia ja puu-alumiini-rakenteisia. Puuosat ovat maalattuja, ulkopinta polttomaalattua alumiinia. Karmisyvyys on 210 mm. Ikkunoissa on sälekaihtimet. Katot Asuntojen kattopinnat ovat ruiskutasoitettuja ontelolaattoja. Tarpeelliset alaslaskut tehdään kipsilevyrakenteina. Kipsi- levyalakatot tasoitetaan ja maalataan. Kylpyhuoneissa, WC- tiloissa ja asuntosaunoissa on lautapaneelialakatto. Seinät Sisäseinät on pääosin tasoitettu ja maalattu. Kylpyhuoneen ja WC-tilojen seinät sekä keittiökalusteen välitila laatoitetaan keraamisella laatalla.

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=