A-Kruunu Vuosikertomus 2021

60 61 ~ ~ 1~ 1 VASTUULLISUUSTYÖN VASTUULLISUUSOHJELMA 2020-2023 VASTUULLISUUSTYÖ 2021 LÄHTÖKOHDAT Viestimme avoimesti kestävästä asumisesta Selkeä viestintä on avainasemassa viihtyisän, turvallisen ja kestävän asumisen varmistamiseksi, ja viestimmekin asukkaillemme säännöllisesti useiden eri kanavien kautta. Tavoitteenamme on kehittää asukasviestintää vuosittain sekä kannustaa asiakkaitamme kestävään asumiseen erilaisilla kampanjoilla. Kuluneena vuonna jatkunut koronapandemia on korostanut viestinnän ja tiedottamisen tarvetta. Tiedotteet laaditaan kuudelle eri kielelle mahdollisimman monen asukkaan saavuttamiseksi. Vastuullisuusviestinnän vuosikello A-Kruunu laati vuonna 2021 vastuullisuuden viestintäsuunnitelman, joka määrittää viikoittaiset viestintäteemat asukkaille sekä muille sidosryhmille. Jokaisen teeman alle on koottu esimerkkejä käsiteltävistä aiheista ja viestintäkanavista. Tämän lisäksi suunnitelma sisältää muita vastuullisuusviestinnän toimia, joita suoritetaan vuoden mittaan, esimerkiksi uuden kohteen valmistuessa. Viestintäsuunnitelmalla varmistetaan, että vastuullisuusviestintä pysyy monipuolisena ja että eri kanavia hyödyntämällä saavutetaan mahdollisimman laaja vastaanottajakunta. Asukasposti A-Kruunun uutiskirje, joka lähetetään kaikille asukkaille sähköpostilla neljä kertaa vuodessa. Nettisivut Nettisivuilta löytyy kaikki tärkeä tieto A-Kruunun toimintaan sekä asukkaiden asumiseen ja arkeen liittyen. Sosiaalinen media A-Kruunun Facebook-sivuilla sekä Instagramissa viestitään ajankohtaisista asioista ja annetaan vinkkejä kestävään asumiseen. CASE VASTUULLISUUSTYÖN VASTUULLISUUSOHJELMA 2020-2023 LÄHTÖKOHDAT VASTUULLISUUSTYÖ 2021 Tavoitteiden saavutukset vuonna 2021 Käynnissä on vähintään kolme innovaatiohanketta vuosittain Käynnissä useampi innovaatiohanke Vähintään 15 % vuoden 2021 alun jälkeen alkavista hankkeista on puurakenteisia Vuonna 2021 suunnittelussa olevista kohteista vähintään 15 % on puurakenteisia, mutta yhtään puurakenteista hanketta ei lähtenyt rakenteille Kasvatamme oman uusiutuvan energian tuotantoa Lisäsimme aurinkopaneeleita kiinteistöihimme Seuraamme kiinteistökantamme energian- ja vedenkulutuksia, hiilidioksidipäästöjä sekä syntyvän jätteen määrää vuosittain Seuraamme kiinteistöjemme kulutuksia ja päästöjä. Vuonna 2021 jäteseurannan kattavuus oli noin 70 % Teemme toimia kierrätyksen edistämiseksi, aloitamme kierrätyskampanjan, vähennämme syntyvän sekajätteen määrää vuosittain ja otamme käyttöön muovinkeräyksen niissä kiinteistöissä, joissa se on mahdollista Edistimme kierrätystä muun muassa jakamalla asukkaillemme tietoa ja lisäämällä muovinkeräystä. Emme ole toteuttaneet erillistä kierrätyskampanjaa 100 % kiinteistöistämme sijoittuu joukkoliikenteen ja palveluiden läheisyyteen 100 % kiinteistöistämme sijoittuu joukkoliikenteen ja palveluiden läheisyyteen Selvitämme ympäristöluokituksen ja vihreän rahoituksen käyttöönottoa Selvitimme ympäristöluokituksia ja rakenteilla on Espoon Finnoossa vihreän rahoituksen hanke Rakennamme kestävää kaupunkiympäristöä A-KRUUNU | YRITYSVASTUURAPORTTI

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=