A-Kruunu Yritysvastuuraportti 2021

.. 1111 1 111 ■ ■ ■ VASTUULLISUUSTYÖN VASTUULLISUUSOHJELMA 2020-2023 VASTUULLISUUSTYÖ 2021 LÄHTÖKOHDAT Hyvinvoiva henkilöstö Meille on tärkeää, että henkilöstömme voi hyvin. Vuoden 2021 lopussa A-Kruunun palveluksessa oli 30 henkilöä. Henkilöstömäärä kasvoi vuoden aikana merkittävästi, kahdeksalla työntekijällä. Työntekijöistä 63 % on naisia. Henkilöstön ikäjakauma on suhteellisen tasainen, eniten on kasvanut 40-49 vuotiaiden työntekijöiden määrä. Tavoitteenamme on yhteisöllinen ja hyvinvoiva henkilöstö, joten panostamme tarkoituksen-mukaisiin työolosuhteisiin, kattaviin työsuhde-etuihin ja yhteisölliseen yrityskulttuuriin. Järjestämme vuosittain vähintään yhden työhyvinvointia ylläpitävän päivän, jonka lisäksi virkistystiimimme suunnittelee ja ideoi muuta virkistystoimintaa. Vuonna 2021 järjestettiin kaksi etävirkistystapahtumaa sekä pikkujoulut. 30 työntekijää 63 % työntekijöistä naisia Takaamme turvallisen työympäristön Haluamme taata työntekijöillemme turvallisen ja viihtyisän työympäristön, joten panostamme ennalta ehkäiseviin käytäntöihin yhdessä työterveyshuollon kanssa. Vuonna 2021 sairauspoissaoloja oli keskimäärin 5,79 työpäivää per henkilö, ja sairauspoissaoloprosentti oli 1,97. Sairauspoissaoloissa on palattu normaalitasolle vuoden 2020 poikkeuksellisista luvuista. Vuonna 2021 tapahtui yksi poissaoloon johtanut työtapaturma työmatkan aikana. Työssä tapahtuvat tapaturmat ovat hyvin harvinaisia, ja niiden määrä on aiempina raportointivuosina ollut nolla. Vuonna 2021avasimme Whistleblowingilmoituskanavan, joka mahdollistaa nimettömät ilmoitukset epäillyistä väärinkäytöksistä A-Kruunun työntekijöille, kumppaneille ja sidosryhmille. Ilmoituskanavaa hallinnoi ulkopuolinen palveluntarjoaja. Henkilöstön ikäjakauma (hlö) 10 8 6 4 2 0 20-29 30-39 40-49 50-59 60 tai yli vuotta vuotta vuotta vuotta 2019 2020 2021 A-KRUUNU | YRITYSVASTUURAPORTTI 2021 28

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=