Urbaanit lapsiperheet

Asuntosuunnittelu huomioi lapsiperheet

A-Kruunu toteutti kehityshankkeen, jossa urbaanien lapsiperheiden toiveet ja tarpeet kohtuuhintaisten asuntojen suunnittelussa huomioitiin entistä paremmin.

Kaupunkien keskustoissa asuu yhä enemmän lapsiperheitä. A-Kruunu toteutti kehityshankkeen, jossa urbaanien lapsiperheiden toiveet ja tarpeet kohtuuhintaisten asuntojen suunnittelussa huomioitiin entistä paremmin. 

A-Kruunu selvitti yhteistyössä Serum Arkkitehtitoimiston kanssa pienperheiden asumisen käytäntöjä, toiveita ja tarpeita. Tutkimuksen toteutti Aalto-yliopiston tutkija Johanna Lilius. Selvitystä varten haastateltiin 11 perhettä viidessä eri ARA-vuokrakohteessa Kalasatamassa ja Jätkäsaaressa. Tutkimuksen mukaan perheille on tärkeää hyvä sijainti ja arkea helpottavat joustavat asumisratkaisut. Haastattelujen lisäksi toteutettiin kaksi työpajaa, joihin kutsuttiin asukkaita kommentoimaan alustavia suunnitelmia.

- Jokainen kohde on tietenkin yksilöllinen. Suurin anti konseptissa on löytää urbaaneille lapsiperheille sopivia ratkaisuja niin, että tilasta saisi mahdollisimman suuren hyödyn. Asukkaat voivat itse keksiä, miten neliöitä voi käyttää eri tavoilla omien tarpeiden mukaan. Ei ole vain yhtä tapaa kalustaa ja asua oikein, kertoo A-Kruunun rakennuttamispäällikkö Eero Lehtomäki.

 

Kuvituskuva: Pihassa keinu.

 

Kehityshankkeen ensimmäinen kerrostalo valmistui syksyllä 2019 Sompasaaren alueelle Helsingin Kalasatamaan osana Helsingin kaupungin kehittyvä kerrostalo -ohjelmaa. Kohteeseen on suunniteltu monenlaisia asuntopohjia erikokoisille ja -tyyppisille perheille, kaikkiaan 40 asuntoa. Niissä on huomioitu lapsiperheiden muuttuvat perhetilat, kuten lapsiperheiden arki, etävanhemmuus, etätyö ja ulko-oleskelu. A-Kruunun kohteessa toiveet ja tarpeet toteutuvat mm. toimivina eteisinä, avoimina ja muokattavina asuintiloina sekä suojaisina pihoina lasten leikkeihin.

Noin vuosi kohteen valmistumisen jälkeen toteutettiin kyselyn ja haastatteluiden avulla jatkoselvitys asukkaiden kokemuksista kohteessa asumisesta. Palaute oli positiivista ja asukkaat olivat tyytyväisiä koteihinsa. Alkuperäisessä selvityksessä tunnistettuihin tarpeisiin vastaamaan valitut suunnitteluratkaisut – monikäyttöiset alkovit, reilun kokoiset parvekkeet, kuistieteinen asuntoihin, kuraeteinen porrashuoneeseen sekä irtaimistovarastot asuntojen yhteyteen – saivat kyselyssä ja haastatteluissa hyvän vastaanoton asukkailta.

Lue lisää Urbaanit lapsiperheet -hankkeestamme

A-Kruunu tutkitutti kaupunkiperheiden asumistottumuksia

Urbaanit lapsiperheet –hanke rakenteille Kalasatamassa

Asukkaat tyytyväisiä uudenlaiseen kerrostaloon

Kehittyvä kerrostalo tonttihaku

Asumista urbaaneille lapsiperheille