Uutinen

Keravan Kalevaan valmistui 56 uutta asuntoa

Asukkaat pääsivät muuttamaan A-Kruunun uusimpaan kohteeseen 29.8.2019. Vuokrauksessa ja isännöinnissä on nyt käytössä uusi A-Kruunun toimintamalli, joka on osoittautunut hyväksi tavaksi luoda asukkaisiin yhteys heti asumisen alusta lähtien.

Kaakkurinpolku 6:n kaksi taloa sijaitsevat lähellä Keravan asemaa ja keskustan palveluita. Taloihin muuttaa pääosin pääkaupunkiseudulla työssäkäyviä tai töihin tulevia henkilöitä yksin asuvista perheellisiin.

Talossa ei ole lainkaan yksiöitä. Asuntojen koot ovat 39,0–77,5 neliötä. Keskivuokra on 12,90/m²/kk. Myös kohtuuhintainen vuokra on ollut tärkeä tekijä taloihin muuttaville asukkaille.

A-Kruunun kohteeseen Keravalle on valmistunut uusia kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja.

- Uskon, että asukkaat tulevat antamaan arvoa myös talojen hyvälle suunnittelulle. Asunnoista ei ole suoraa näkymää toisiin asuntoihin  ja tontille on saatu jäämään väljyyttä. Asuntoihin on myös suunniteltu laadukkaat pintamateriaalit, jotka on tehty kestämään, kertoo palvelupäällikkö Mari Leppänen.

Leppänen on toinen A-Kruunun palvelupäälliköistä. Yhtiö on ottanut tämän vuoden alusta käyttöön uudenlaisen toimintamallin asuntojen vuokraukseen ja isännöintiin. Palvelupäälliköt hoitavat sekä vuokraukseen että isännöintiin liittyvät toimet ja myös kehittävät molempia toimintoja rinnakkain.

- Tämä on osoittautunut hyväksi malliksi. Kaikki asukkaat tulevat tutuksi vuokrasopimusvaiheessa ja siitä on helppo jatkaa heidän kanssaan isännöintiä. Vuokraustilanne on myös erinomainen hetki kartoittaa asukkaiden toiveita asumiselleen sekä kertoa asukastoiminnan mahdollisuuksista.

Toimiva asukashallinto helpottaa Leppäsen mielestä isännöinnin tehtäviä merkittävästi.

- Isännöitsijän on paljon hankalampaa toimia talossa, jossa ei ole talon ylläpidosta kiinnostuneita asukkaita tai esimerkiksi asukastoimikuntaa. Talon asioista päättäminen helpottuu, kun voi kysyä asukkailta talon tapahtumista, toteaa Leppänen.

Kiinteistöpalvelupäällikkö Petteri Puolanne korostaa, että isännöinti ja vuokraus vaikuttavat keskeisesti asiakastyytyväisyyteen. Ihmiset myös arvostavat niissä toiminnoissa henkilökohtaista toimintatapaa.

- Uskomme uuden toimintamallin lisäävän asumisen laatua, sillä pystymme myös ohjeistamaan ja valvomaan paremmin taloihin liittyvää palvelutoimintaa. Sitä asukkaat meiltä odottavat, kertoo Puolanne.

Puolanteen vetämässä kiinteistöhallinnossa on tällä hetkellä kaksi palvelupäällikköä. Asuntokannan jatkuvan kasvun takia kolmas palkataan ensi vuoden alussa.

Palvelupäälliköillä on perinteisiin isännöitsijöihin verrattuna huomattavasti enemmän toimintavaltaa ja myös vastuuta. Mari Leppästä viehätti erityisesti tehtävän uutta luova haasteellisuus sekä inhimillinen ote toimintojen kehittämiseen.

- Työnkuva on tässä mallissa monipuolisempi, kun saa hoitaa asumisen koko kaaren, perustelee Leppänen.

Kaakkurinpolku 6 on täydennysrakentamishanke, jonka kaava laadittiin kumppanuuskaavoituksena yhteistyössä Keravan kaupungin kanssa.

A-Kruunun kohde Kaakkurinpolku 6

 

Lisätietoja:
Palvelupäällikkö Mari Leppänen, mari.leppanen@a-kruunu.fi, puh. 0207207107
Kiinteistöpalvelupäällikkö Petteri Puolanne, petteri.puolanne@a-kruunu.fi, puh. 0207207122