Puurakentaminen

Puurakenta­misen hankkeet A‑Kruunussa

A-Kruunu on vahvasti mukana kehittämässä puukerrostalojen rakentamisen prosessia.

Lisää aiheesta:

Ensimmäiset puukerrostalomme valmistuivat Helsingin Kuninkaantammeen kesällä 2018, Sipoon Söderkullaan keväällä 2021 ja Suomen suurin puukerrostalokohde Kuusikko Vuorekseen Tampereelle, joka valmistui vaiheittain vuosina 2021 ja 2022.

Tavoitteena on, että vuoden 2021 alun jälkeen vuosittaisista asuntoaloituksista vähintään 15 % on puukerrostaloja. Suurin osa puurakentamishankkeistamme kuuluu osaksi laajempia tieteellisiä tutkimushankkeita, joilla saadaan merkittävää puurakentamiseen liittyvää tietoa.

A-Kruunun puukerrostaloja on valmistunut ja valmistuu mm. Kuninkaantammeen Helsinkiin, Söderkullaan, Sipooseen ja Vuorekseen Tampereelle. Lisäksi etsimme jatkuvasti uusia puurakentamishankkeita. Uusin kohteemme Nurmijärven Klaukkalassa valmistui 11/2023

Puurakenta­minen A-Kruunun uutisissa ja blogissa

Tästä pääset selaamaan A-Kruunussa julkaistuja puurakentamiseen liittyviä uutisia ja blogeja.

Klaukkala

Nurmijärven Klaukkala

Nurmijärven Klaukkalaan toteutetaan BoKlok-konseptin mukainen kolmen puukerrostalon kortteli teollisesti esivalmistetuista tilamoduuleista. Kortteliin tulee yhteensä 90 asuntoa, joista 63 toteutetaan A-Kruunulle vuokra-asunnoiksi ja 27 asuntoa BoKlokin myyntiin. Kodit ovat muuttovalmiita loppuvuodesta 2023. BoKlok on puurakentamisen innovatiivinen edelläkävijä, jonka Skanska ja IKEA kehittivät jo 25 vuotta sitten. Tähän mennessä BoKlok on rakentanut lähes 14 000 kotia Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Isossa-Britanniassa. Arkkitehtitoimisto Ark7 suunnittelee Suomen BoKlok-kodit. BoKlokin erityisyytenä on pitkälle viety tehokkuusajattelu, jonka mukaan vältetään konseptin muuntelua ja räätälöintiä kulujen välttämiseksi.

Vuores

Tampereen Vuores

A-Kruunu ja TA-Asumisoikeus rakennuttivat Tampereen Vuorekseen yhteensä 195 asuntoa, jotka valmistuivat vaiheittain vuosina 2021 ja 2022. Arkta Rakennus Oy toimi hankkeen urakoitsijana. Kohde on kuudesta puukerrostalosta koostuva Suomen suurin yhtenä projektina toteutettu puukerrostalokokonaisuus. Hanke liittyi Tampereen yliopiston laajaan PUKKI-tutkimushankkeeseen. ”Puurakentaminen kestävän kiinteistökehittämisen keinona” (PUKKI) -hankkeessa selvitettiin puukerrostaloihin liittyvien verkostojen arvonluontia sekä kiertotalouden ja liiketoimintamallien kehittämistä puurakentamisen näkökulmasta. Hankkeen taustalla vaikuttaa Tampereen kaupungin tavoite saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2030 mennessä.

Söderkulla

Sipoon Söderkulla

Sipooseen Söderkullaan valmistui kesällä 2021 yhteensä 47 kohtuuhintaista vuokra-asuntoa. Kohteen pääurakoitsijana toimi Woodcomp-yhtiöihin kuuluva KW-Component Oy. Kohteen pääsuunnittelijana toimi arkkitehtitoimisto Avarion Markku Ranne. Sipoon hankkeessa A-Kruunu kilpailutti puurakentamisen eri järjestelmiä. Hankkeen puukerrostalot toteutettiin tilaelementtiratkaisuna moduuleista. Samalla tavoitteena oli kehittää puukerrostalojen teollista rakentamista, luoda sarjatuotantoa ja sitä kautta madaltaa yksikkökustannuksia.

Kuninkaantammi

Helsingin Kuninkaantammi

Helsingin Kuninkaantammeen Taidemaalarinkatu 6:een valmistui keväällä 2018 kaksi A-Kruunun puukerrostaloa. Vuokra-asunnot kuuluvat tutkimushankkeeseen, jossa vertaillaan puu- ja betonirakentamisen ominaisuuksia samanlaisissa taloissa suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa sekä käytön aikana. Ainutlaatuinen hanke on osa Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelmaa, jossa lisätään kerrostaloasumisen houkuttelevuutta, joustavuutta ja yksilöllisiä ratkaisuja. Tutkimukseen kuuluu myös asiakastyytyväisyystutkimus, jolla selvitetään puu- ja betonirakennuksen asumisviihtyisyyden mahdollisia eroja. Tutkimustulokset julkistettiin keväällä 2019.

Postipuisto

Helsingin Postipuisto

Helsingin Postipuistoon vuonna 2024 valmistuvan puukerrostalokorttelin suunnitelma voitti Helsingin kaupungin järjestämän Asuntoreformi-arkkitehtikilpailun, jonka tarkoituksena oli tutkia urbaanin puurakentamisen mahdollisuuksia. Kohteen suunnittelusta vastaa työyhteenliittymä KUMP Arkkitehdit Oy, Arkkitehtitoimisto A-Konsultit Oy ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy. Puurakenteiseen asuinkortteliin on rakenteilla viiden kuusikerroksisen porrashuoneen ja 200 asunnon kokonaisuus, joista Asuntosäätiö toteuttaa asumisoikeusasunnot ja A-Kruunu vuokra-asunnot. Yhteistyökumppaniksi on valittu puurakentamiseen erikoistunut JVR-Rakenne Oy. Kohde on A-Kruunun ensimmäinen CLT-tekniikalla toteutettava hanke ja sen rakentaa JVR-Rakenne Oy.