News article

Lavakadusta halutaan tehdä hyvä paikka elää

Helsingin Postipuistossa sijaitsevan Lavakatu 9:n asukkaat ovat saaneet asukastoiminnan kautta yhteisöllisyyden kehittymisen hyvälle uralle. Keinot ovat olleet hyvin yksinkertaisia; toiminnoille on luotu yhteisiä sääntöjä, ja mukaantulon kynnys on pidetty matalana.
 

Lavakatu 9 kuuluu puukortteliin, joka valmistui vuoden 2024 syksyllä. Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelmaan kuuluvan korttelin kantavana ideana oli luoda asukkaille mahdollisuuksia kehittää yhteisöllisyyttä.

Asiaa edistettiin suunnitteluratkaisuin siten, että taloihin suunniteltiin muun muassa rappukohtaisia yhteistiloja kuten kaksi etätyö- tai jumppatilaa ja yksi viherhuone. Tilat lisäävät asukkaiden luontaisia kohtaamisia porrashuoneissa. A-Kruunun talossa käynnistettiin myös normaaliin tapaan asukashallinto.

Halu vaikuttaa asioihin innosti mukaan

Teija Ahosola ja Kim Aro ovat toimineet asukastoimikunnassa siitä lähtien, kun se perustettiin uuteen taloon. Kim toimii myös toimikunnan puheenjohtajana. Molemmat ovat tyytyväisiä siitä, että palvelupäällikkö Reetta Kokkonen kannusti asukkaita lähtemään mukaan matalalla kynnyksellä omia vahvuuksia hyödyntäen.

- Minä halusin tulla mukaan, koska koin pyykkituvan käytön hankalaksi. Ajattelin, että saan asukastoimikunnan kautta aikaan muutoksia ja arjen toimintoja sujuvammiksi, kertoo Teija motivaatiostaan toimia.

Sittemmin pyykkitupa on myös saatu paremmin toimivammaksi muun muassa luomalla niiden käytölle yhteiset säännöt ja hankkimalla tilavarausjärjestelmä, josta nähdään myös tilojen kulloinenkin käyttäjä.

Asukkaat välittävät asioista

- Minulle motivaatio tuli turvatekniikkaan liittyvän työni kautta. Lähdin väestönsuojan hoitajaksi, ja kävin siihen liittyvän kurssin. Jotenkin asiat sitten ajautuivat niin, että aloin hoitaa talon asioita Reetan kanssa, kertoo Kim.

Teija ja Kimi kokevat, että uusi talo toimii hyvin, mutta vaatii pientä säätöä, kuten uudiskohteessa aina. Yhteistyö palvelupäällikön kanssa on sujunut hyvin.

- Reetta on pitänyt hyvin langat käsissään. Toisaalta talon toimivuuteen vaikuttavat myös talossa asuvat ihmiset. Asukkaat välittävät täällä asioista, ja selvästi haluavat tehdä tästä hyvän paikan elää, kiittelee Teija naapureitaan.

Asukastoimikunta kokoontuu kerran kuussa

Asukashallinto käynnistyy A-Kruunun taloissa asukaskokouksen järjestämisellä. Kokouksessa valitaan asukastoimikunta, joka on keskeinen asukkaiden vaikutuskanava talon asioihin. Lavakadun talossa toimikuntaan kuuluu seitsemän jäsentä.

- Olemme kokoontuneet joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina käymään ajankohtaisia asioita läpi. Jos ei ole mitään käsiteltävää, ei kokoonnuta, mutta vasta nyt tammikuussa oli ensimmäinen kerta, kun näin kävi, kertoo Kim.

Asukastoimikunta on hankkinut talokohtaisen budjetin puitteissa kalusteita ja tavaroita yhteisiin tiloihin ja järjestänyt juhlia eli panostanut viihtyvyyden lisäämiseen. Kun kesäjuhlia ei viime kesänä ehditty suunnitelmien mukaan järjestää, pihajuhla toteutettiin pikkujoulujuhlana.

- Järjestimme ylimääräisen pikkujoulusaunan ja pihalla kokoonnuimme juomaan glögiä pikkusyötävien kanssa, kertoo Kim. Teija yllättyi kävijämäärästä.

- Oletin, ettei ketään tule paikalle, mutta yllätyin positiivisesti. Oli mukava tavata ihmisiä, joita ei ollut vielä tavannut. Ihmisten oli helppo piipahtaa ohi kulkiessa mukaan, kun juhla järjestettiin pihalla.

Lavakadun pikkujoulujuhla
Pikkujoulujuhla pidettiin talon pihalla glögeillen. Saunaosaston terassi koristeltiin ylimääräistä pikkujoulusaunaa varten ja lapsille järjestettiin tonttujen kuvajahti -leikki.

 

Asukkaiden toiveet tulevat esiin monella tavalla

Tulevalle kesälle talossa aiotaan yrittää uudelleen kesätapahtuman järjestämistä, grillausta pihamaalla. Asukastoimikunta pohtii myös yhteiskäyttöön hankittavien laitteiden hankintaa.

- Järjestämme tapahtumia, joihin kaikkien olisi helppo tulla mukaan. Tilaisuuksissa kuulee aina asukkaiden toiveita hankinnoista tai muutostoiveita yhteisiin tiloihin. Lenkkisaunassakin niitä toiveita kuulee. Meillä käy yllättävän paljon porukkaa lenkkisaunassa, iloitsee Teija.

Myös talon Facebook-ryhmässä jaetaan asioita. Asukastoimikunnalla on käytössään myös Whatsapp-ryhmä viestinvaihtoon.

Yhteistilat monenlaisessa käytössä

Porrashuoneiden yhteistilatkin on otettu käyttöön etätyön, opiskelun ja liikunnan merkeissä. Kolmannen kerroksen tilaan saa mennä myös lemmikin kanssa.

- Käyn melkein päivittäin tilassa roikkumassa puolapuilla, ja olen kuullut, että huonetta on käytetty myös joogaan, kertoo Teija.

Yhden asian Teija ja Kim olisivat talon suunnittelussa toteuttaneet toisin nimenomaan yhteisöllisyyden näkökulmasta katsottuna. Talosta puuttuu nimittäin isompi kerhohuone.

- On varmaan ajateltu, että lähellä oleva Postivarikkotalo eli korttelitalo korvaa kerhohuoneen, mutta kyllä sitä tarvittaisiin talossa. Silloin pystyisi helpommin hoitamaan tilaisuuksien tarjoiluja, toteaa Kim.

Asukastoiminta on mukava lisä asumiseen

Teija ja Kim kannustavat muitakin toimimaan oman asumisen edistämiseksi taloissa.

- Asukastoiminnan myötä pääsee vaikuttamaan siihen, että asiat hoituvat paremmin. Silloin kaikilla on parempi olla. Toiminnalla voidaan vaikuttaa myös vuokriin, etteivät vuokrankorotukset ole niin suuret, perustelee Kim.

- Naapureihin tutustuminen tuo myös yhteisöllisen fiiliksen. Itse koen, että asukastoiminta on mukava lisä asumiseen. Tulee vähän sellainen maalaisfiilis, kun voi pyytää apuakin tarvittaessa, naurahtaa Teija, ja pohtii vielä turvallisuuden tunnetta.

- Myös turvallisuuden tunne lisääntyy, kun tuntee ihmisiä. Ihmiset puuttuvat täällä hyvin myös häiriökäyttäytymiseen, koska välittävät, toteaa Teija.

Pääkuva:
Teija Ahosola käyttää yhteistilan puolapuita lähes päivittäin, ja käy tilassa välillä myös opiskelemassa. Kim Aro kokee, että on päässyt asukastoiminnan kautta vaikuttamaan siihen, että asumisesta on tullut sujuvampaa.