News article

A-Kruunu toteuttamaan Tampereen Hiedanrannan aluetta

A-Kruunun ehdotus valittiin voittajaksi Tampereen Hiedanrannan Pohjoiskortteleiden toisessa tonttikilpailussa. Hankkeessa yhtiö toteuttaa vähähiilistä rakentamista ja edistää yhteiskunnan kannalta tärkeitä asumisen innovaatioita.

Kilpailun järjestäjä oli Hiedanrannan Kehitys Oy, jonka omistaa Tampereen kaupunki. A-Kruunu osallistui kilpailuun konsortiossa, jonka muut osapuolet olivat NCC Suomi Oy ja Setlementtiasunnot Oy. Konsultteina toimivat Harristo Oy ja Arkkitehtitoimisto NOAN Oy. Kyseessä oli konseptikilpailu, jossa konsortion ehdotus vastasi parhaiten kilpailun järjestäjän asettamiin tavoitteisiin. Rakentamisen on tarkoitus alkaa vuoden 2024 aikana, kun alueen kaavoitus valmistuu.

- A-Kruunun hanke korttelissa keskittyy energian kulutuksen ja rakentamisen päästöjen vähentämiseen. Erikoisuutena meillä on pilarilaatta-runkorakenne, joka vähentää betonin määrää ja näin pienentää huomattavasti rakennuksen hiilijalanjälkeä, kertoo kehityspäällikkö Leena Oiva.

Pilarilaattaratkaisu edistää samalla muuntojoustavuutta, koska asuntojen väliset seinät eivät ole kantavia. Ratkaisu myös mahdollistaa monipuolisemman asuntojakauman, kun kerrokset voidaan toteuttaa helposti erilaisilla asuntopohjilla.

Betonia säästävän rakenneratkaisun lisäksi päästöjä vähennetään vähähiilisellä betonilla, A-energialuokan toteutuksella ja uusiutuvalla energialla.

- Läpileikkaavana teemana konsortion suunnitelmassa oli kiertotalous, jonka myötä ehdotukseen tuotiin erityisesti yhteisöllisyyttä, jakamistaloutta ja resurssiviisautta edistäviä ratkaisuja. Yhteistiloja toteutetaan korttelikohtaisina, jolloin niistä saadaan tavanomaista monipuolisempia ja laadukkaampia, kertoo Oiva.

Rakennusten ja tilojen toteutuksessa pyritään myös käyttämään mahdollisimman paljon kierrätettyjä materiaaleja esimerkiksi rakennusten tiiliverhoilussa. Asukkaiden käyttöön tulee sähköpolkupyöriä ja muita yhteiskäyttötavaroita sekä istutuslaatikoita oman ruuan kasvatusta varten.

Triangeli kortteli

- Olemme innoissamme päästessämme toteuttamaan loistavasti sijaitsevaa, toiminnoiltaan monipuolista ja historialtaan ja luonnonympäristöltään merkittävää Hiedanrannan aluetta. Viime vuosina olemme rakennuttaneet useita vaativiakin hankkeita Tampereelle, ja on todella hienoa päästä nyt jatkamaan tätä työtä Hiedanrannassa, toteaa toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.

Lue lisää: Hiedanrannan tiedote (https://hiedanranta.fi/tontit/)

Kuvat: Arkkitehtitoimisto NOAN