News article

Puurakentaminen on vahvassa kasvussa

Puurakentamisen peruselementit alkavat olla kunnossa, lastentaudit takana ja hintakin yhä kilpailukykyisempi. A-Kruunu haluaa lisätä puurakentamisen positiivista kehää omalla 1000 puukerrostaloasunnon kampanjallaan.

kuva:
A-Kruunun ensimmäinen puukerrostalo valmistui vuonna 2018 Helsingin Kuninkaantammeen.

Puurakentaminen on yhä normaalimpi tapa tuottaa niin kerrostaloja kuin julkisia rakennuksia. Tilanteeseen on vaikuttanut monet tekijät, kuten lisääntynyt ilmastotietoisuus ja asumisen terveellisyysnäkökulman vahvistuminen.

Asiaa on edistetty myös ympäristöministeriön vuosille 2016 – 22 ulottuvalla Puurakentamisen ohjelmalla, jonka myötä on pyritty monipuolistamaan ja kasvattamaan puun käyttöä. Myös kunnat ovat aktiivisesti lähteneet edistämään puurakentamista.

Ilmastotavoitteet linjaavat tulevaisuutta

- Puun käytön lisäämistä rakentamisessa puoltaa tulevaisuudessa yhä enemmän ilmastotavoitteemme. Puurakentamisen avulla pystytään kehittämään tuotteita, jotka pienentävät rakentamisen hiilijalanjälkeä ja samalla kasvattavat asukkaiden positiivista hiilikädenjälkeä, toteaa ympäristöministeriön kansliapäällikkö Juhani Damski.

Hiilikädenjälkeen voidaan vaikuttaa asuntotuotannossa esimerkiksi parantamalla energiatehokkuutta, tekemällä ilmastomyönteisiä raaka-ainevalintoja, kehittämällä tuotteiden kierrätettävyyttä tai parantamalla asuntojen monikäyttöisyyttä. Näiden asioiden kehittäminen on erityisen puurakentamisen etuja.

- Puurakentamisen tulevaisuuden kannalta on keskeistä, että rakentamisessa pystytään yhä tehokkaammin hyödyntämään hyvää suunnittelua, rakennusmateriaalien kierrätettävyyttä ja digitaliaation mahdollistamaa tekniikkaa, korostaa Damski.

Pilotointivaihe on jo ohitettu

Ympäristöministeriön ylijohtaja, osastopäällikkö Teppo Lehtinen korostaa, että puurakentamisessa on viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut iso harppaus.

- Nyt ei enää pilotoida, vaan rakennetaan ja kehitetään prosesseja kiihtyvällä vauhdilla. Puukerrostaloasuntojen määrä on kasvanut todella nopeasti ja puurakentamisesta on tullut teollista toimintaa. Tuotteilla on selvästi myös yhä isompi kysyntä ja puukerrostaloja tuotetaan nykyään myös gryndinä, ei pelkästään ARA-tuotantona, toteaa Lehtinen.

Puurakentamisen kilpailukyvystä kertoo hiljaista signaalia sekin, että urakkakilpailuissa tarjotaan puurakentamisen vaihtoehtoa myös betonirakentamisen kohteisiin. Kun isot rakennusliikkeet ovat lähteneet kehittämään teollista puurakentamista betonirakentamisen rinnalla, myös hinta on asettunut kilpailukykyisemmäksi.

- Puurakentamisen kehittäminen on ollut monien hallitusten tavoitteena, mutta nyt vaikuttaa siltä, että puurakentamisen markkinat ovat kehittyneet sille tasolle, että tuotanto lisääntyy vääjäämättä. Meillä on toki vielä viennin kannalta matkaa esimerkiksi Itävallan toimintamalleihin. Kotimarkkinoiden kehittyminen auttaa tässä, toteaa Lehtinen.

Kunnat aktivoituneet puurakentamisen kehittämiseen

Sekä Damski että Lehtinen näkevät puurakentamisen tulevaisuuden keskeisenä tekijänä kerrostalotuotannon ja julkisen puurakentamisen volyymin kasvun. Asian edistämiseksi ympäristöministeriössä on vastikään päätetty lisärahoituksesta, joka suunnataan haettavaksi kuntien puurakentamisen hankkeisiin.

- Hakemusten runsaasta määrästä voi todeta, että erilaisia puurakentamisen kehittämishankkeita on todella runsaasti liikkeellä eri puolella Suomea, toteaa Lehtinen.

A-Kruunu haluaa antaa positiivisen signaalin markkinoille

Damski ja Lehtinen kiittelevät A-Kruunun 1000 asunnon puukerrostalokampanjaa, joka on osaltaan lisäämässä sekä volyymiä että puurakentamisen osaamista.

- On tärkeää, että A-Kruunun kaltainen valtio-omisteinen yritys kehittää suomalaista asuntotuotantoa ja myös puurakentamista tulevaisuuden tarpeiden mukaisesti, korostaa Damski.

A-Kruunun rakenteilla ja suunnitteilla olevista kohteista puurakenteisia on tällä hetkellä 20 prosenttia. 1000 puukerrostaloasunnon kampanja nostaa prosenttiosuutta entisestään.

- Olemme halunneet nostaa tavoitteen itse korkealle ja pyrkiä kampanjan avulla kertomaan tuottajille ja kaavoittajille tahtotilastamme. Haluamme saada markkinoille aikaan positiivisen kierteen puurakentamisen edistämiseksi, toteaa A-Kruunun toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.

A-Kruunun tavoitteena on tehdä 1000 puukerrostaloasuntoa neljässä vuodessa siten, että aloitukset kasvaisivat periodin loppua kohden. Yhtiö on käynyt neuvotteluja myös eri kaupunkien kanssa tavoitteensa saavuttamiseksi.

Havainnekuva Tampereen Vuorekseen tulevasta puukerrostalohankkeesta
A-Kruunun rakenteilla oleva puukerrostalohanke Tampereen Vuoreksessa.

Kunnilla monia keinoja edistää puurakentamista

Pääkaupunkiseudun kunnista esimerkiksi Espoolla ja Vantaalla ei ole määrällisiä tavoitteita puukerrostalotuotannolle, mutta molemmissa kaupungeissa korostetaan puurakentamisen merkitystä hiilineutraaliuden ja resurssiviisauden tavoittelussa. Kaavoitus ja tontinluovutus nähdään tärkeimpinä keinoina edistää asiaa.

- Puun käyttäminen rakentamisessa tuottaa kilpailevia materiaaleja vähemmän hiilidioksidipäästöjä. Kaavat ovat Espoossa lähtökohtaisesti materiaalineutraaleja ja tontinluovutuksessa on otettu käyttöön hiilineutraaleja ja ilmastoystävällisiä rakentamisen ratkaisuja edistävä pisteytys, kertoo teknisen toimen johtaja Olli Isotalo Espoon keinovalikoimasta.

Vantaalla puolestaan on kuluvalla valtuustokaudella tarkoitus laatia puurakentamisen linjaus sekä pilotoida puurakentamisen kaava-alue Puu-Kivistössä. Alueelta on tehty tonttivarauksia myös A-Kruunulle.

Tärkeimmiksi puurakentamista puoltaviksi tekijöiksi on Vantaalla määritelty resurssiviisaus ja pienempi hiilijalanjälki sekä rakentamisen nopeus. Puurakentamista halutaan kehittää myös materiaalien yhdistämisen suuntaan.

- Merkittävimmät keinot asian edistämiseen Vantaalla ovat puurakentamiseen soveltuvien tonttien kaavoitus, tontinluovutus puukerrostalohankkeille, energiatehokkaan rakentamisen ja puurakentamisen edistäminen suunnittelu- ja tontinluovutuskilpailuissa, maankäyttösopimuksissa, kaupungin toimitilarakentamisessa sekä konserniyhtiöiden hankkeissa, listaa asumisasioiden päällikkö Tomi Henriksson ja kiittelee A-Kruunun kampanjaa.

- A-Kruunun tuhannen puukerrostaloasunnon kampanja on suuri ja merkittävä avaus puurakentamisessa ja se on otettu Vantaalla ilolla vastaan.

A-Kruunu mukana myös puurakentamisen tutkimushankkeissa

A-Kruunu käy neuvotteluja myös muiden kaupunkien kanssa 1000 puukerrostaloasunnon kampanjan tavoitteiden edistämiseksi.

- Meillä on lähtenyt pääkaupunkiseudun lisäksi puurakentamista liikkeelle jo Tampereen Vuoreksessa ja Sipoon Söderkullassa. Tampereella olemme mukana myös PUKKI-tutkimushankkeessa, jossa selvitetään puukerrostalorakentamisen liiketaloudellisia mahdollisuuksia kestävän kiinteistökehityksen näkökulmasta ja tutkitaan myös kiertotalouden mahdollisuuksia. Tutkimukset ovat tärkeä osa puurakentamisen kehittämistä, korostaa Mäkimattila.

 

Teksti: Päivi Karvinen
Kuvat: Jari Härkönen ja A-Kruunu