News article

Ilse tykkää touhuta ja pitää huolta

Kaskelantie 25:n sisäpihalla Vantaalla kesäkukat hehkuvat ja paikat hohtavat siistinä. Talossa asuva, asukastoimikunnan puheenjohtaja Ilse-May Kindstedt pitää huolta niin kukista kuin monista muistakin talon asioista.

- Olen luonteeltani sellainen ”vie mennessäs, tuo tullessas” -tyyppi. Arvostan itse siisteyttä ja mielelläni pidän paikoista huolta. Naapurit ovat sanoneet, että olen meidän talon Taalasmaa, naurahtaa Ilse viitaten kuuluisaan Salatut elämät -sarjan talkkariin.

Tosin talonmiehen tehtäviä Ilse ei ota tehtäväkseen, vaikka onkin muun muassa hankkinut, istuttanut ja hoitaa pihan yhteisiä kukkia.

- Asukkaat toki tulevat kysymään asioista, mutta jos asia koskee heidän asuntojaan, neuvon heitä soittamaan itse suoraan huoltoon tai palvelupäällikölle. Toki jos naapurilla on kielen kanssa ongelmia, autan heitä. Itse soitan huoltoon myös silloin, jos huomaan, että roskikset pursuavat yli. Huolto onkin sanonut, että meidän talo on heidän siistein talonsa, kertoo Ilse.

Ilse toivoo, että kaikki asukkaat ymmärtäisivät, että kyse on heidän omasta kotitalostaan ja sen eteen kannattaa tehdä ainakin sen verran, ettei roskaa pihamaata.
 

Omaan asumiseen pystyy vaikuttamaan


Eläkkeellä oleva Ilse on ollut koko ikänsä aktiivinen toimija erilaisissa luottamustehtävissä.

- Olen ottanut aktiivisen roolin. Pidän tärkeänä, että saa tuoda omia näkemyksiä esiin ja saa tarvittaessa myös parannuksia aikaan. On myös mukavaa, kun palvelupäällikkö Mari Leppänen välillä soittaa ja kysyy mielipidettä talon asioita, toteaa Ilse.

valokuva Kaskelantien kerrostalosta

 

Turvallisuus on tärkeintä


Kaikkein tärkein asia Ilselle asumisessa on turvallisuus. Alkuvuonna 2019 valmistunut Kaskelantie 25 on yksi uuden alueen taloista. Uusilla alueilla on herkästi kaikenlaista levottomuutta, niin myös Kaskelantiellä.

- Meidän omassa talossa asuu rauhallista, kivaa porukkaa, mutta naapuritalojen nuoriso alkoi tulla meidän pihalle viettämään aikaa pulloinensa. Kävin heille sanomassa, että sisäpiha on tarkoitettu meidän talon asukkaille ja se on ihan samalla tavalla yksityinen kuin omakotitalojen terassit. Ovat ymmärtäneet asian, naurahtaa Ilse, joka luonnehtii itseään ihan syystäkin rohkeaksi tapaukseksi.

Alueella oli aluksi myös ilkivaltaa ja varkaustapauksia, jotka suvantovaiheen jälkeen alkoivat uudelleen tämän vuoden alussa. Niiden takia talot tilasivat yhteisen vartiointipalvelun, joka Ilsen mukaan rauhoitti tilanteen.

- Toivoisin, että vartiointipalvelu myös jatkuisi tai saisimme rappuihin valvontakamerat, koska ulko-oviin kohdistui ilkivaltaa vartioinnin loppumisen jälkeen, toteaa Ilse, joka itse käy välillä myös tarkistamassa talon neljän ulko-oven lukituksen.

- On meillä tällä talossa muitakin, jotka pitävät paikkoja silmällä.
 

Koronan jälkeen uusi yritys


Asukkaat ehtivät pitää yhteisen grilli-illan juuri ennen korona-ajan alkua. Yhdessä tehtiin syötävät ja katettiin ne kerhohuoneelle, pihalla oli grilli kuumana ja pöydät seurustelua varten.

- Siihen tilaisuuteen osallistui paljon asukkaita. Ilta meni tosi hienosti ja kaikki tykkäsivät. Korona ikävä kyllä vei toiminnot, mutta täytyy yrittää aloittaa uudestaan. Aion houkutella ennen seuraavaa asukaskokousta mukaan väkeä myös asukastoimikuntaan. Olisi kiva, jos saisi mukaan lapsiperheitä, pohtii Ilse.
 

Tervehtiminen tärkeä ensikontakti


Ilsellä on ollut tapana puheenjohtajana käydä tervehtimässä uudet asukkaat ja kertoa talon tavoista.

- Kerron miten saunat varataan ja kuinka talon kerhohuonetta saa käyttää myös perhejuhliin. Kannustan myös käyttämään meidän yhteistä grilliä sisäpihalla. Siellä saa ihan rauhassa perheen kanssa ruokailla ja moni käyttääkin sitä hyväkseen, kertoo Ilse.

Tampereelta Vantaalle muuttanut Ilse pitää A-Kruunulta saamaansa asuntoa lottovoittona.

- Vuokra on tosi kohtuullinen ja tykkään asuntoni pohjasta tosi paljon. Oli myös kivaa, että täällä oli tiskikone ja säleverhotkin valmiina. Se kertoo asunnon laadukkuudesta, toteaa Ilse, jonka kotikin viestii naisen visuaalisesta silmästä ja siitä, että hän todella tykkää kauneudesta ja siisteydestä.