News article

Sellon kauppakeskuksen lähelle lisää A-Kruunun asuntoja

Espoon Leppävaaran Puustellinkallioon on lähtenyt rakenteille A-Kruunun uusin hanke Kiannonkatu 18. Kerrostalo, jossa on 46 asuntoa, sijoittuu lähelle A-Kruunun tammikuussa valmistunutta Ruutikellarintien kohdetta. Urakkasopimus on allekirjoitettu JM Suomi Oy:n kanssa.

Rakenteille lähtenyt hanke sijaitsee osoitteessa Kiannonkatu 18, lähellä Sellon kauppakeskuksen palveluja. Myös juna- ja bussiliikenneyhteydet sekä tulevan Raide-Jokerin asema ovat kävelymatkan etäisyydellä.

- Ruutikellarintien kohteen runsas hakijamäärä kertoi, että tämän tyyppisistä, laadukkaista ja kohtuuhintaisista asunnoista on pääkaupunkiseudulla kova kysyntä. Tässäkin kohteessa vuokra määräytyy omakustannusperiaatteen mukaan kohtuulliseksi, kertoo projektipäällikkö Leena Aho-Manninen.

Asuntoja kahden porrashuoneen taloon tulee monipuolisesti yksiöistä perheasuntoihin kuitenkin niin, että isommat perheasunnot painottuvat jakaumassa. Yhteistiloiksi toteutetaan talopesula, kerhohuone sekä talosaunaosasto. Kiannonkadun asukkaiden autojen pysäköintipaikat ovat jo valmiina alueelle rakennetun Puustellinkallion Pysäköinti Oy:n pysäköintitalossa.

- Arkkitehtoniselta ilmeeltään talot tulevat olemaan saman näköisiä kuin naapureiden ja Ruutikellarintien talo eli julkisivuissa on puhtaaksimuurattua tiiltä Puustellinmäen alueen yleisilmeen mukaan. Pääsuunnittelijana on toiminut Ark7 Oy:n arkkitehti Vesa Laukkanen, kertoo Aho-Manninen.

Talo valmistuu alkuvuonna 2023 ja vuokra-asunnot on haettavissa kolme kuukautta ennen valmistumista.
A-Kruunulle ollaan hankkimassa alueelta myös kaksi suojeltua 1950-luvun rakennusta, jotka nykyisten käyttäjien vuokrasopimusten päätyttyä tullaan peruskorjaamaan ja muuttamaan ARA-asunnoiksi.