18.04.2019
Urbaanit lapsiperheet –hanke harjakorkeudessa

Helsingin Sompasaareen nousevan A-Kruunun korkotukivuokratalon harjannostajaisia vietettiin eilen 17.4.2019. Aikataulussa etenevä 40 asunnon hanke valmistuu syksyllä.

A-Kruunun Sompasaaren hankkeessa vietettiin harjannostajaisia

- Tästä hankkeesta ei ole tullut koko rakentamisen aikana mitään ongelmia korviini eli kaikki on sujunut hyvin, totesi rakennusliike Firan johtaja Lauri Kaunisvirta harjannostajaispuheessaan ja totesi myös, että asuntojen sijainti ei voisi helsinkiläisittäin olla parempi. Meri ja kaupungin keskusta ovat ihan äärellä.

Som­pa­saa­reen nou­se­van A-Kruu­nun kor­ko­tu­ki­vuok­ra­ta­lon har­jan­nos­ta­jai­sia vie­tet­tiin 17.4.2019.

Myös A-Kruunu Oy:n toimitusjohtaja Jari Mäkimattila kiitteli työntekijöitä, sekä Firan että omaa henkilöstöä Fregatti Dygdenin kujalle nousevan hankkeen eteen tehdystä hyvästä työstä.

- Myös hyvä suunnittelu ansaitsee erityiskiitoksen. Yhä useampi lapsiperhe haluaa asua kaupunkien keskustoissa, mutta usein esteeksi muodostuu huonosti toimivat asuntopohjat tai asumisen hinta. Hyvän suunnittelun ja ARA-korkotukilainan  avulla lapsiperheille saadaan toimivia asuntoja kohtuuhintaan urbaaniin ympäristöön, toteaa Mäkimattila.

Hankkeen pääsuunnittelijana on toiminut arkkitehti Vesa Humalisto. Hanke kuuluu Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo –ohjelmaan. Harjannostajaistilaisuutta ennen vieraat pääsivät tutustumaan myös rakennustyömaahan INAROn projektiarkkitehti Hanna Mattilan johdolla.

Fregatti Dygdenin kujan asuntojen  suunnittelussa on lähtökohtana pidetty keskeistilan ideaa eli keittiö-olohuonetilan toimintaa perheen keskeisenä yhteistilana johon liitetään  tasa-arvoisia makuuhuoneita., Huoneet ovat monikäyttöisiä niin, että niihin kaikkiin mahtuu esimerkiksi parisänky. Toiminnallisuutta asuntoihin saadaan myös liukuoviratkaisujen, alkovien ja parvien avulla. Lisäksi asuttavuutta parantavat kuistimaiset eteiset, joihin asunnon varastotilat liittyvät.

- Taloon on suunniteltu useita eri tyyppisiä asuntopohjia.  Osa asunnoista on kaksikerroksisia tai parvellisia, ja niillä on omat sisäänkäynnit suoraan ulkoa maan tasosta. Tilan käyttö on suunniteltu tehokkaaksi, mikä on aina kohtuuhintaisuuden edellytys,  korostaa Mäkimattila.

Fregatti Dygdenin kujalle valmistuvan kohteen suunnittelua varten selvitettiin asukashaastattelujen kautta pienperheiden asumisen käytäntöjä. Selvitys tehtiin yhteistyössä INAROn (ent. Serum Arkkitehdit Oy) kanssa ja tutkimuksen toteutti tekniikan tohtori Johanna Lilius. Haastattelujen lisäksi toteutettiin kaksi työpajaa, joihin kutsuttiin asukkaita kommentoimaan alustavia suunnitelmia.

Asukkaiden arjen toiminnat tehokkaasti huomioon ottava suunnittelu mahdollistaa, että samaan neliömäärään saadaan enemmän toiminnallisuutta. Tavoitteena on helpottaa lapsiperheiden arkea niin asunnoissa kuin myös yhteis- ja ulkotiloissa.

Harjannostajaisissa tarjoiltiin perinteisesti hernekeittoa ja juhlivia työntekijöitä ja kutsuvieraita viihdytti Linda Fredriksson & Reporters –kvartetti.

Harjannostajaisissa tarjoiltiin perinteisesti hernekeittoa ja juhlivia työntekijöitä ja kutsuvieraita viihdytti Linda Fredriksson & Reporters –kvartetti, jossa saksofonisti Fredrikssonin lisäksi soittavat Antti Kujanpää urkuja, Ville Pynssi rumpuja sekä myös laulusta vastaava Petri Kautto kitaraa.