News article

Tuusulan Rykmentinpuistoon valmistui A-Kruunun ensimmäinen kohde

Hyrylän vanhalle kasarmialueelle valmistui A-Kruunun 70 asunnon kerrostalo. Historialliseen miljööseen valmistunut talo herätti runsasta kiinnostusta. Hakijat etsivät nyt vaihtoehtoja kalliille asumiselle pääkaupunkiseudun ulkopuolelta.

Patteristontie 1:een valmistunut talo on kahden asuinkerrostalon kohde, jonka toinen osa valmistuu elokuussa. Kaikkiaan kokonaisuuteen tulee 127 asuntoa sekä viihtyisät yhteistilat, kuten pesula, saunatilat ja kerhotilat. Patteristontie 1:n keskivuokra on 12,80 euroa neliöltä kuukaudessa.

- Runsas hakijamäärä kertoo, että Tuusula koetaan kiinnostavaksi paikkakunnaksi hyvine kulkuyhteyksineen. Hakijoita asuntoihimme oli 283. Useammat asukkaat ilmaisivat syyksi asunnontarpeelle halun muuttaa pois pääkaupunkiseudulta asumaan edullisemmin ja luonnonläheisemmin, kertoo toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.

Rykmentinpuisto on Tuusulan kunnan merkittävin aluekehityshanke. Alue alkaa aivan Hyrylän nykykeskustasta ja jatkuu aina Keravan rajalle asti. Kunta on kehittänyt entistä varuskunta-aluetta yhteistyössä Senaatti-kiinteistöjen kanssa.

- Etätyön lisääntyminen on kasvattanut ihmisten tarvetta isommille ja edullisemmille asunnoille. Tuusulan aluekehityshanke ajoittuu sikäli erinomaisesti tyydyttämään asukkaiden tarpeita, kertoo Mäkimattila.

A-Kruunun talojen suunnittelussa on huomioitu kasarmialueen historia ja ympäristö. Rakennukset rajaavat korttelia katujen puolelta tiililaattapintaisena muurina. Matalammat yhteistilarakennukset päästävät valoa ja näkymiä korttelipihalle. Pihanpuolella rakentamisen mittakaava on pienempää ja julkisivut vaaleilla sävyillä rapattuja.

Katujulkisivut on tehty erisävyisistä punaisen, ruskean ja mustan sävyisistä poltetuista tiililaatoista, joiden sävy vaalenee alhaalta ylöspäin. Sisäänkäyntejä on korostettu tehostevärisillä tiililaatoilla. Pääsuunnittelusta vastasi arkkitehti SAFA Juha Kämäräinen arkkitehtitoimisto ArkOpenista. Pääurakoitsijana kohteessa toimi Jatke Uusimaa Oy.

- Haluamme panostaa kohteissamme hyvään arkkitehtuuriin niin asuntosuunnittelun kuin rakennusten ulkonäön osalta. Hyvä suunnittelu on työtä tulevaisuutta varten, sillä rakennutamme kohteitamme kestämään aikaa niin rakennusten ylläpidon kuin myös estetiikan osalta, toteaa Mäkimattila

A-Kruunulla Tuusulassa on käynnissä myös toinen rakennushanke Metsävadelmantiellä. Sen on tarkoitus valmistua kesän 2022 lopulla.