Blog article

Kaupunkisuunnittelusta puuttuu usein tieto asuinalueiden sosiaalisesta luonteesta

Malminkartano on 1970-luvulla kaavoitettu asuinalue, josta piti tulla pienen kaupungin kaltainen — yhteisö, jossa työpaikat ja asuminen olisivat lähellä toisiaan, ja jossa asukkaiden tarvitsemat palvelut olisivat saatavissa omalta asuinalueelta. Lopputulos oli kuitenkin toisenlainen: koettu turvallisuus on Helsingin heikoimpia, julkiset tilat ovat epäsiistejä ja turvattomia, ja liikkeiden ikkunat ammottavat tyhjinä. Mikä meni pieleen?

Tämä olisi ollut hyvä kysymys, jos sen olisi joku esittänyt. Kun sama alue on nyt 2020-luvulla kehittämisen kohteena, sitä suunnitellaan yhä “merkittävästi kasvavana ja toiminnoiltaan monipuolisena pikkukaupunkina, joka tarjoaa asukkaille keskeiset julkiset ja kaupalliset palvelut.” Keskeisen Malminkartanontien varrelle suunnitellaan tehokkaan rakentamisen “keskuskäytävää”, jonka varrella on asumista ja monipuolista kivijalkaliiketilaa.

Vieläkään ei kysytty, oliko ajatus lähiöstä pikkukaupunkina lainkaan mielekäs, tai ovatko asumisen lomaan sijoitetut kivijalkaliiketilat enää lainkaan tätä päivää. Eikä Malminkartano ole ainoa: vieressä kulkeva Vihdintie on tarkoitus muuttaa bulevardiksi, jonka varteen on myös ajateltu asumista ja kivijalkaliiketilaa — samalla kun lähes nurkan takana on kauppakeskus Kaari. Päivittäistavarakauppa ry:n tilastot ovat tylyjä: samalla kun pienmyymälöiden ja pienten valintamyymälöiden myynti laskee, super- ja hypermarkettien nousee 7-8%.

Tämä on vain esimerkki kaupunkisuunnittelun yleisestä ongelmasta. Samalla kun ammattitaito ja innovatiivisuus ovat korkealla tasolla teknisissä ja arkkitehtonisissa kysymyksissä, sosiaalinen ulottuvuus loistaa poissaolollaan. Silloin kun siitä jotain sanotaan, se perustuu usein yllä olevan kaltaisiin tavoitteisiin tai unelmiin, joille ei löydä tukea sosiaalitieteellisistä tutkimuksista. Siitä ei voi toki moittia arkkitehteja, maisema-arkkitehteja tai insinöörejä, joilla ei ole lainkaan yhteiskuntatieteellistä koulutusta. Kaupungin kannalta asuinalueet ovat kuitenkin sosiaalisia kokonaisuuksia, jotka muuttuvat oman dynamiikkansa kautta.

Ihmisten kokemukset asuinalueilta heijastuvat heidän sisään- ja ulosmuuttoihinsa ja sitä kautta asuinalueiden hintatasoon, mikä taas vaikuttaa alueiden väestörakenteeseen kuten tulotasoon, koulutukseen ja etniseen taustaan. Ihmisten kulutuskäyttäytyminen taas vaikuttaa kaupallisten palvelujen menestymisen mahdollisuuksiin — mikään ei ole murheellisempaa kuin tyhjät liikehuoneistot, joiden kuviteltiin synnyttävän vilkasta elämää kauppakaduille ja aukioille. Sosiaaliset suhteet ovat keskeisiä elämänlaadun kannalta, mutta tänä päivänä ne eivät välttämättä synny omalle asuinalueelle — paitsi se sosiaalinen elämä, jonka muut kokevat häiritsevänä. Voimakas tiivistäminen on myös olennainen osa nykyistä suunnitteluideologiaa, vaikka kyselyissä tiiviys sinänsä ei ole ihmisten arvostama asuinalueen ominaisuus — luonnonläheisyys, rauhallisuus ja väljyys taas ovat.

Mitään näistä kysymyksistä suunnittelijat eivät pohtineet rakentaessaan jälleen uutta urbaania pikkukaupunkiaan. Suunnittelun keskeinen haaste olisikin saada olemassa oleva tieto mukaan niin tavoitteiden kuin keinojenkin pohdintaan. Se edellyttäisi kuitenkin monitieteistä yhteistyötä eri tieteenalojen edustajien kanssa samoin kuin joustavuutta ja itsekriittisyyttä, jotta epäonnistumisistakin osattaisiin ottaa oppia.

Kimmo Lapintie
Yhdyskuntasuunnittelun professori emeritus
Aalto-yliopisto