20.11.2017
Asuminen palveluna?

Oma asunto on perinteisesti ollut suomalaiselle henkilöhistorian dokumentoitu arkisto, identiteetin kotiympäristö ja elämän suurin projekti. Suomessa on 2,65 miljoonaa asuntoa, sen lisäksi 0,5 miljoonaa kesämökkiä ja monilla ihmisillä vielä lomaosake sekä kotimaassa että ulkomailla.

Matti

Kotimainen kuva asumisesta on aika selkeä, mutta sen taakse piiloutuu paljon moni-ilmeisempi todellisuus. Vankilat, hotellit, palvelutalot ja asuntovaunutkin ovat asuntoja, varsin epätavallisia, mutta monille arkea. Kosmopoliittimme C.G.Mannerheim asui useissa asunnoissa, vietti pitkiä aikoja ulkomailla ja hänen tyttärensäkin asui hotellissa elämänsä loppuun.

Euroopan ja Yhdysvaltain suurissa kaupungeissa arki ja arvot poikkeavat omistamme. Suuri osa asunnoista on pieniä ja vaatimattomasti varusteluja. Kotiin kutsuminen ei kuulu näihin kulttuureihin, joten asumisen jatkeena ja ystävien tapaamispaikkoina toimivat ravintolat ja pubit.

Suomalaiset matkustavat vuosi vuodelta enemmän työn vuoksi, vapaa-aikanaan tai tekevät liikkuvaa etätyötä. Asunnon merkitys ankkurointipisteenä hiipuu.

Väestö muuttaa lähivuosikymmeninä sankoin joukoin kasvukeskuksiin. Vanhat asunnot maaseudulla ja pikkukaupungeissa uhkaavat jäädä tyhjiksi ja menettävät arvonsa. Asukkaat ovat tottuneet vahvaan itsemääräämisoikeuteen omalla reviirillään, suurissa asunnoissa ja pientaloissa. Muutto kasvukeskukseen tarkoittaa ongelmia; asumismuoto ja –ympäristö muuttuvat, asunnot ovat ahtaampia, rahat ovat tiukoilla, asuntokunnat hajaantuvat.

Mistä löytyvät ratkaisut muuttuneisiin tilanteisiin? Mihin tavarat saadaan mahtumaan? Muutetaanko heti lopulliseen asuntoon vai tarvitaanko muutamaksi vuodeksi ylimääräistä tilaa?

”Liikkuminen palveluna”, MaaS eli Mobility as a Service tunnetaan jo käsitteenä ja suuret organisaatiot ovat lähteneet edistämään siihen liittyvää liiketoimintaa. Viime aikoina on silloin tällöin keskusteluissa vilahtanut uudehko käsite ”Asuminen palveluna”.

No, eikö vuokra-asunto jo ole sitä? Kyllä, mutta hallintamuoto ei johda ajatuksia palvelutarjontaan, saati asumisen funktion pohdintaan. Asumiseen liittyviä palveluja on tarjolla runsaasti siivouksesta ikkunoiden pesuun, remontista sisustamiseen, huoltofirmoista isännöintiin ja kauppa-apuun.

Talotekniikka ja televerkot ovat kaikissa asunnoissa luonnostaan. Posti tulee luukusta sisään. Kaupunki pitää kadut kunnossa. Onhan hanasta laskettava juomavesikin palvelu verrattuna menneiden vuosikymmenien pihakaivoon.

Mutta mitä tarkoittaisikaan, jos koko asuminen tarjottaisiin yhden luukun palveluna, ei pelkästään vuokrattuna huoneistona, vaan räätälöitynä kokonaisuutena, teknisine järjestelmineen, viihdepalveluineen, tekoälyineen, henkilökohtaisine palveluineen ja yhteiskäyttötiloineen?

Yhteistä ”Asuminen palveluna” –ajattelulle on, että palveluja käytetään vain silloin, kun niitä tarvitaan. Jos asukas on kolme kuukautta ulkomailla, televisiota ei tarvitse omistaa sinä aikana, eikä kukkiakaan. Nehän kuivuisivat kuoliaiksi, ellei kastelupalvelusta olisi sovittu. Asukas maksaisi asumisestaan ja palveluista vain niin kattavina ja vain sen aikaa, kun tarvitsee.

Eurooppalaisissa ja yhdysvaltalaisissa kaupunkikerrostaloissa on katkeamatta toiminut tämä keskiaikainen malli. Kauppoja, toimistoja, liiketiloja ja tuotantotiloja voi olla samassa rakennuksessa ja alakerrassa voi istua vahtimestari. Hän toimii talonmiehenä, ottaa postin vastaan, kantaa raskaan kauppakassin kotiin, avustaa liikuntaesteisiä ja vanhuksia, tai päästää loman aikana sukulaisen sisään.

Siis takaisin keskiaikaanko?

Matti Rautiola
Yliasiamies
Rakennustietosäätiö RTS