Pienituloisuus on kasvanut nopeimmin jo valmiiksi pienituloisimmilla alueilla varsinkin kaupunkien laitamilla sijaitsevissa lähiöissä. Tämä liittyy paljolti näiden alueiden kerrostalovaltaisuuteen ja suureen ARA-vuokra-asuntojen osuuteen, mutta myös alueiden rakentamisajankohtaan. Pienituloisuus on yleistynyt nopeasti etenkin 1970–1990-luvuilla rakennetuilla alueilla, joilla on todennäköisesti myös muita asuinympäristön laatuun, korjaustarpeeseen, palveluihin ja saavutettavuuteen liittyviä haasteita, jotka ovat heikentäneet niiden vetovoimaa asuntomarkkinoilla.

Asuinalueiden luokittelu vahvistaa segregaatiota
Erilaiset mediakertomukset ja yhteiskunnalliset asuinalueisiin liittyvät luokittelut vahvistavat omalta osaltaan asuinalueiden jakoa houkutteleviin ja vähemmän houkutteleviin. Samalla huono-osaisuuden keskittymisen taustalla vaikuttavat myös muuttoliike ja alueella pysyvien asukkaiden tilanteiden muutokset. Vaikka maahanmuuttajilla on ollut kasvava merkitys suurten kaupunkien lähiöiden pienituloisuudessa, kyse on lähinnä maahanmuuttajien osuuden kasvusta. Monilla pienituloisilla alueilla pienituloisuus on kuitenkin selvästi vähentynyt maahanmuuttajaväestössä, samalla kun se on yleistynyt suomalaissyntyisessä väestössä. 

Asumisen hinnalla on merkitystä 
Pienituloisuuden keskittyessä suuriin kaupunkeihin myös pienituloiset keskittyvät kaupunkien sisällä entistä vahvemmin sinne, missä asunnot ovat halvimpia. Saman aikaisesti paremmin ansaitsevat ja koulutetut suomalaissyntyiset muuttavat paremmin toimeentuleville hyvämaineisille alueille vahvistaen eriytymiskehitystä. 

Asuinalueiden eriytyminen on seurausta tulonjaon, työllisyyden, koulutuksen ja hyvinvoinnin epätasaisen jakautumisen paikantumisesta asuntomarkkinoiden vaikutuksesta kaupunkien eri alueille. Mitä kalliimpaa asuminen on, sitä pienemmät mahdollisuudet pieni- ja keskituloisilla kotitalouksilla on valita asumismuotonsa ja asuinalueensa. 

Elämänpiirien eriytyminen voi vahvistaa yhteiskunnan polarisaatiota
Kun elämäntavat erkaantuvat toisistaan, ohenee yhteinen kosketuspinta eri sosioekonomisten ryhmien välillä. Koulusegregaatiotutkimus antaa tästä viitteitä, kun jo koululuokat jakaantuvat erilaisiin sosioekonomisiin ryhmiin muun muassa kulutustottumusten ja vapaanajanviettotapojen mukaan.

Kaupunkien väestön kasvaneen huono-osaisuuden kanavoituessa tietyille kaupunkialueille ja kaupunkien sosioekonomisen segregaation vahvistuessa on entistä tärkeämpää varmistaa kaikkien oikeus viihtyisään, terveelliseen ja turvalliseen asuinalueeseen. Tämä on erityisen tärkeää, jotta asuinalueen ominaispiirteet eivät edelleen vahvista sosioekonomisia eroja.

Pelkkä asuinalueiden kehittäminen ei kuitenkaan riitä, vaan on puututtava myös segregaation perussyihin ja investoitava ihmisiin – hyvinvointiin, työmahdollisuuksiin ja koulutukseen. Tämä vaatii paitsi pitkää aikajännettä, myös selkeää strategiaa, tietoperustaista päätöksentekoa ja laajaa monialaista yhteistyötä kaupunkien sosioekonomisen segregaation vähentämiseksi.

Jaana Nevalainen
Ympäristöneuvos
Ympäristöministeriö