Uutinen

A-Kruunu korostaa asiakkuuden merkitystä

Valtio-omisteisen A-Kruunu Oy:n asuntokanta Helsingin seudulla kasvaa koko ajan. Yhtiön omistuksessa on jo noin 500 asuntoa. Rakennuttaminen säilyy ydinliiketoimintana, mutta asiakkuuksien kehittäminen korostuu yhä enemmän asuntokannan lisääntymisen myötä.

- A-Kruunun tehtävänä on luoda hyvät asumisen puitteet asukkaille. Siihen kuuluu laadukkaasti suunnitellut asunnot hyvien liikenneyhteyksien varrella sekä asumisen kustannusten kohtuullisena pitäminen. Pyrimme kehittämään toiminnassamme myös asukashallintoa uudella tavalla siten, että se palvelee kaupunkiasumisen tarpeita ja mahdollistaa vuorovaikutuksen asukkaiden ja yhtiön välillä, toteaa toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.

Yhtiö on myös vahvistanut organisaatiotaan kiinteistöjen ja asiakkuuksien hallintaan liittyvissä tehtävissä. Kiinteistöpalvelupäällikkö Petteri Puolanne aloitti työnsä A-Kruunussa toukokuun alussa ja hän vastaa asuntojen vuokraustoimintaan, isännöintiin, asukashallintoon ja kiinteistöhuoltoon liittyvistä toiminnoista.

25 vuotta kiinteistöalalla toiminut Puolanne tuo A-Kruunuun laaja-alaisen osaamisen vuokra-asuntojen hallinnoimisesta. Hän on aloittanut uransa Kajaanissa kiinteistövälittäjänä, mutta työskennellyt jo vuodesta -97 lähtien suurissa vuokrataloyhtiöissä isännöintiin ja asukashallintoon liittyvissä päällikkötehtävissä.

- On herkullinen tilanne lähteä kehittämään toimenkuvaani liittyviä asioita yhtiössä, joka on kiinteistöomistajuutensa alkuvaiheessa. Näen A-Kruunun nykyaikaisena, aktiivisena, asiakkaat huomioivana yrityksenä, jonka toiminnot ovat hyvin konseptoituja, kuvailee Puolanne.

Puolanne pitää omana vahvuutenaan tiimityöskentelijän luonnetta.

- On tärkeää, että töitä tehdään yhdessä positiivisella mielellä fiksusti ja maalaisjärkeä käyttäen siten, että asiat tulevat kerralla kunnolla tehdyksi. Ja olennaista on muistaa, että kaikki lähtee asiakkaista, jotka maksavat meidän palkkamme, toteaa Puolanne.

A-Kruunun taloissa toteutetaan yhteishallintolakia. Asukashallinnon haasteena Puolanne pitää muun muassa ihmisten muuttunutta ajankäyttöä.

- Asukashallinto on olennainen osa asiakkuuden kehittämistä, mutta asukastoimintojen tarve on muuttunut sitten yhteishallintolain alkuaikojen. Ihmiset eivät ole enää samalla tavalla innostuneita perinteisistä yhteistoiminnoista kuten talkoista. Meidän pitäisi kehittää toimintoja siten, että ne vastaavat tämän päivän ihmisten tarpeita. Yhteisöllisyyden tarve ei ole mihinkään hävinnyt, mutta toimintoihin tarvitaan uusia työkaluja, pohtii Puolanne.

A-Kruunun taloissa asukashallinnon käytännön toteutus on vastuutettu isännöinnille, joka toteuttaa sitä A-Kruunun asukashallintomallin mukaisesti.

- Selkeät tavoitteet ja toimintaohjeet helpottavat isännöinnin työtä asiakkuutemme kehittämisessä niin asukashallinnossa kuin muissakin toiminnoissa, toteaa Puolanne.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila, A-Kruunu Oy, puh. 040 755 3924

Kiinteistöpalvelupäällikkö Petteri Puolanne, A-Kruunu Oy, puh. 040 512 8170