Uutinen

A-Kruunun ensimmäinen vuokratalokohde Kuopioon rakenteille

Maisemallisesti kauniiseen Saaristokaupunkiin, Lehtoniementie 136:een on tulossa 40 asunnon ARA-vuokratalo. Pääurakoitsijana toimii YIT.

- A-Kruunu rakennuttaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja suurimpiin kaupunkikeskuksiin, joissa vuokra-asuntojen kysyntää on paljon. Kuopion kohteemme sijainti on mainio. Vuokra määräytyy kohteessa ARAn ohjeistuksen mukaan omakustannusperiaatteella, toteaa toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.

Lehtoniementien kohteen suunnittelusta on vastannut Arkkitehtipalvelu Oy  ja pääsuunnittelijana on toiminut Tommi Rytkönen. Kiinteistöön tulee nelikerroksinen kerrostalo ja kaksikerroksinen rivitalo. Yhteistiloina taloihin tulee muun muassa kerhohuone ja talosauna.

- Asuntojakauma on muun tuotantomme tavoin monipuolinen, joten kohde soveltuu erilaisille asukkaille yksin asuvista perheellisiin, kertoo Mäkimattila.

Saaristokaupunki on Kuopion merkittävin ja nopeimmin kasvava asuntorakentamisen alue, jolla on asukkaita noin 14 000. Saaristokatu kauniine siltoineen yhdistää asuinalueen Kuopion keskustaan.

- Alue on pientalovaltaista, joten kohteemme on suunniteltu sopimaan alueen ilmeeseen toteuttamalla se osittain rivitaloratkaisuna, kertoo Mäkimattila.

Rakennustyöt ovat jo käynnissä. Kohde valmistuu ensi vuoden syksyllä ja asunnot ovat haettavissa kolme kuukautta ennen valmistumista. Asukasvalinnassa noudatetaan ARAn ohjeistusta.