Uutinen

Kurkiaurankatu 6-8:n pihan talvivauriot korjataan

Kurkiaurankadun rivitaloyhteisö lähellä Järvenpään Ainolan juna-asemaa on kesällä vehmas asuinpaikka. Toukokuussa pidetyllä huoltomies Timo Saarelaisen ja asukastoimikunnan puheenjohtaja Heidi Rissasen pihakierroksella käytiin läpi pihan kehittämiskohtia.

18.5.2022 pidetyllä huollon ja asukastoimikunnan pihakierroksella olivat mukana Laten KH-Palvelut Oy:n huoltomies Timo Saarelainen ja asukastoimikunnan puheenjohtaja Heidi Rissanen.

Kierroksella keskusteltiin yhteispihaan liittyvistä ajankohtaisista kehittämiskohteista. Viime talven haastava lumitilanne aiheutti pihalle ongelmia, kun lunta oli pakko kasata nurmialueiden päälle ja osittain nurmikko on siitä kärsinyt. Myös aurauksessa tuli vahinkoja. Yhdessä sovittiin, että huolto tulee uusimaan pensaita ja selvittää, mitä kärsineelle nurmikolle voidaan tehdä.

Myös puput tekivät talven aikana pihassa tuhojaan. Puun varret sovittiin ensi syksynä suojattavan eli puut saavat verkot ympärilleen ennen talvea.

Lisäksi sovittiin huollon kanssa, että parkkipaikan ajoväylän kuopat täytetään heti niiden ilmestyttyä. Ajoväylä myös lanataan ja suolataan pölyämisen vähentämiseksi.

- Asukkaat ovat toivoneet parkkipaikan asvaltointia, mutta kaupungilta ei ole vielä saatu vastausta heille lähettämäämme pakolliseen hulevesisuunnitelmaan, kertoo palvelupäällikkö Leena Winqvist.

Pihoja ei saa rajata kiinteillä aidoilla

Kurkiaurankadun yhteispihan viheralueita hoitaa tänäkin kesänä Viherviisikko Oy.

- Jos asukkailla on tarvetta rajata piha-alue lasten tai kotieläinten takia, pihan voi rajata vain siten, että Viherviisikko pääsee hoitamaan pihan rajalla ja pihojen välissä olevia pensaita. Kiinteitä aitoja rajauksessa ei kuitenkaan saa käyttää, ettei pensaat jää kokonaan tai osittain aidan sisäpuolelle, opastaa Winqvist.

Oman pihan rajaus kevyellä ja ilmavalla puutarha-aidalla on siis sallittua pensaiden sisäpuolella. Aidattua aluetta ei myöskään pidä kasvattaa yhteisille nurmialueille esimerkiksi kahden rivitalon väliin.

Jos pihalleen haluaa yksityisyyttä, väliaitojen väliselle alueelle voi pystyttää puisen näkösuojan, mutta ei kuitenkaan seinään kiinnittäen. Kiinnittäminen on mahdollista väliaitoihin, terassin reunaan ja maahan.

- Rajaussuunnitelmista kannattaa aina käydä keskustelua myös naapurin kanssa, neuvoo Winqvist ja kertoo pyörävarastosta löytyvän myös öljyä ja öljyämiseen sopivia tarvikkeet asukkaiden käyttöön. Winqvist kehottaa tutustumaanmyös terassiöljyn käyttöohjeisiin ennen käyttöä (https://tikkurila.fi/tuotteet/valtti-plus-terrace-oil).