Yleistä

Yleistä A‑Kruunusta

A-Kruunu Oy on valtion omistama ympäristöministeriön ohjauksessa toimiva erityistehtäväyhtiö, jonka tehtävänä on rakennuttaa kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Yhtiön tehtävänä on myös edistää puurakentamista, asumisen innovaatioita, kiertotaloutta ja vähähiilisyyttä.

A-Kruunu yrityksenä

A-Kruunu Oy:n ensimmäisten asuntohankkeiden rakentaminen alkoi kesällä vuonna 2015. Joulukuussa 2021 ylitimme 2000 asunnon rajan.

A-Kruunulle on asetettu tavoitteeksi rakennuttaa vuosittain 400 asuntoa, joista pääosa on Helsingin seudulla ja muut muilla suurimmilla kasvuseuduilla. Puurakentamisen tavoite on 20 % tuotannosta. Rakennutettavien kohteiden valinnassa otetaan huomioon suhdannetilanne ja kohteiden toteutettavuus. Rakentamisessa edistetään puurakentamisen lisäksi uusia innovaatioita ottaen huomioon edellä asetetut tavoitteet. 

Merkittävin osa asuntotuotannosta tapahtuu pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnissa. Vuoden 2019 alusta toiminta-aluetta on laajennettu myös muille maamme suurimmille kaupunkiseuduille, joilla on suuri kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarve. A-Kruunu osallistuu vahvalla panoksella myös laajempien aluekokonaisuuksien toteuttamiseen ja laadukkaan kaupunkiasumisen kehittämiseen toiminta-alueillaan.

A-Kruunu on lähes hiilineutraali oman toiminnan hiilipäästöjen osalta ja vähentää arvoketjun päästöjä tavoitteellisesti.

Vuokra-asuntojen asukasvalinnassa toteutetaan hyviä asukasvalintaperiaatteita osoittaen asunnot kohtuuhintaista vuokra-asuntoa eniten tarvitseville ruokakunnille. Samalla huolehditaan vuokratalojen monipuolisesta asukasrakenteesta.

Yhtiö toimii pitkäjänteisesti, noudattaa alan hyviä käytäntöjä ja toimii valtionyhtiöiden omistajapolitiikasta annetun ohjeistuksen mukaisesti.

 

Talous

Vuonna 2024 käynnistyy edellisvuotta enemmän hankkeita

Valtio-omisteinen A-Kruunu käynnisti viime vuonna 223 kohtuuhintaisen vuokra-asunnon asunnon rakentamisen, ja asuntoja valmistui 257.  Vuoden lopussa 48 asuntokohteessa oli valmiina yhteensä 2878 asuntoa, ja rakenteilla oli kahdeksan kohdetta, yhteensä 394 asuntoa. Taloudellinen käyttöaste oli 99,6 %. Vuonna 2024 pyritään vähintään 300 asunnon aloittamiseen.

Rakentamiseen otettujen lainojen korkotilanne vaikutti yhtiön taloudelliseen tilanteeseen viime vuonna merkittävästi, sillä korkokulut melkein nelinkertaistuivat.  Korkojen nousu vaikutti vuokratasoon, ja sillä oli vaikutusta myös uusien kohteiden arviointiin ja käynnistyspäätöksiin.

A-Kruunun asuntojen keskimääräinen vuokra oli toimintavuonna 14,49 euroa neliöltä kuukaudessa. Asuntojen taloudellinen käyttöaste oli 99,6 % ja asukasvaihtuvuus 23,3 % (sisältäen sisäiset vaihdot). Vuoden aikana valmistui 257 asuntoa ja käynnistettiin 223 asunnon tuotanto.

- Asumisen kehitystoiminnan kannalta vuosi 2023 oli mainio, sillä valmistuneet kohteet olivat laadullisesti erinomaisia. Pitkäjänteinen kehitystoiminta alkaa selvästi näkyä kohteidemme asuntosuunnittelussa arjen toimintoja helpottavina ratkaisuina, kertoo Mäkimattila ja toteaa yhtiön myös tehneen toimenpiteitä hiilijalanjäljen pienentämiseksi. 

- A-Kruunu on tällä hetkellä lähes hiilineutraali oman toiminnan osalta (Scope 1 ja 2). Vuoden 2023 aikana julkaistiin vähähiilisyyden tiekartta ja laadittiin suunnitelma luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi, toteaa Mäkimattila.

Yhtiökokous määritteli vuosittaiseksi asuntotuotantotavoitteeksi 400 asuntoa ottaen kuitenkin huomioon suhdannetilanteen ja kohteiden toteutettavuuden. Rakennutettavista asunnoista pääosa on Helsingin seudulla ja muut muilla suurimmilla kasvuseuduilla. Yhtiö on edelläkävijä asuntorakentamisen ja asumisen ratkaisujen kehittämisessä. Yhtiö on lähes hiilineutraali oman toiminnan hiilipäästöjen osalta ja vähentää arvoketjun päästöjä tavoitteellisesti. Puurakentamisen tavoite on 20 % tuotannosta. 

Yhtiökokous vahvisti A-Kruunun tilinpäätöksen, myönsi hallitukselle ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden sekä vahvisti hallituksen jäsenet seuraavalle toimintavuodelle. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Matti Vatilo ja varapuheenjohtajana Teppo Salmikivi, ja jäseninä jatkavat Jannica Aalto, Johanna Korpi ja Kalevi Mannermaa. Uudeksi jäseneksi valittiin Mira Haug. Tilintarkastusyhteisönä jatkaa KPMG.

Tunnusluvut 2023, tilanne 31.12.2023

Liikevaihto (1.1. – 31.12.) 28 M€
Tase 600,2 M€
Henkilömäärä 33
Valmiit asunnot 2 878
Rakenteilla olevat asunnot 394
Suunnittelussa olevat as. n. 900

Lisätietoja:

 

Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila

jari.makimattila@a-kruunu.fi

puh. 040 755 3924