14.12.2018
Kirkkonummen Tolsaan valmistui 83 asuntoa

A-Kruunun uusin kohde valmistui Kirkkonummelle. Taloon muuttavan perheen vuokramenot tippuivat pari sataa euroa uuden asunnon myötä.

Kirkkonummen Tolsaan valmistui A-Kruunun uusin vuokratalo.

- Talon sijainti on hyvä, sillä kaikki on lähellä eli juna-asema, lähikauppa, esikoisen kerho, neuvola ja meidän työpaikatkin miehen kanssa. Alue on lapsiystävällinen eli vaikuttaa rauhalliselta. Vuokrakin tippuu parisataa euroa verrattuna nykyiseen asuntoon. Nyt jää rahaa enemmän muuhun käyttöön, iloitsee taloon muuttavan nelihenkisen perheen äiti.

Perhe muuttaa Tarutielle Kirkkonummen keskustassa sijaitsevasta kolmiosta. Myös uusi koti on kolmen huoneen ja keittiön asunto. Kirkkonummella perhettä pitää mieluisan asuinalueen lisäksi sukulaisten läheisyys.

Tarutie 1:een kuuluu kaksi kuusikerroksista taloa. 83 asunnon  keskivuokra on 12,60 euroa neliöltä kuukaudessa. Vuokra määräytyy ARAn ohjeistuksen mukaan omakustannusperiaatteen mukaisesti.
Taloon haki yli 400 hakijaa. Monelle hakijalle tärkeimmät asunnon valintakriteerit olivat edullinen vuokra ja erinomainen sijainti Tolsan juna-aseman vieressä.

Huoneistoissa ei ole saunaa, mutta saunominen onnistuu ylimmän kerroksen talosaunassa. Saunatilan yhteydessä on myös kerhohuone. Toisesta rakennuksesta löytyy myös pesutupa, joka on kaikkien asukkaiden käytössä.

Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila antaa kiitosta talon rakentaneelle Fira Oy:lle.

- Kävimme kohteessa tutustumiskäynnillä viikko ennen valmistumista ja työn jälki näytti hyvältä. Tarutien kohde on erinomainen esimerkki tuotannostamme. Rakennutamme kohteitamme ensisijaisesti hyvien liikenneyhteyksien äärelle. Junaradan varressa olevat kohteet ovat erittäin suosittuja, toteaa Mäkimattila.

A-Kruunulla on tällä hetkellä valmiina 793 ja rakenteilla 731 asuntoa. Suunnitteilla on noin 685 asuntoa.