Uutinen

"KOTIPESÄ" täydentää Hangonsillan asuinalueen kokonaisuutta

Hyvinkään Hangonsillan 2. vaiheen kumppanuuskaavoituksen yhteistyökumppaniksi valittiin kortteli 82:n osalta YIT Suomi Oy:n, A-Kruunu Oy:n ja Asuntosäätiön yhteenliittymä. Hankkeen suunnittelijana toimii ARCO Architecture Company.

Kaupunginhallituksen arviointiesityksessä yhteenliittymän ”KOTIPESÄ”-suunnitelman todettiin täydentävän Hangonsillan kaupunkirakennetta ja muodostavan alueelle keskustamaista kaupunkikuvaa. Arkkitehtuuria kiiteltiin hillityksi ja massoittelultaan vaihtelevaksi. Erityisesti kiiteltiin ilmastonmuutoksen sopeutumiseen ja piha-alueen laatuun esitettyjä ratkaisuja.

Yhteenliittymän ehdotuksessa on suunniteltu 5-6 -kerroksinen nauhamainen lamellikerrostalo ja kolme pistetaloa. Rakennusmassat muodostavat kortteliin mittakaavaltaan miellyttävän ja suojaisan sisäpihan, josta kuitenkin avautuu näkymiä ympäristöön. Kortteli avautuu lämpimän ilta-auringon suuntaan, ja sisäpihalta on vaivattomat ja luontevat reitit ympäröiville kevyen liikenteen väylille. Autopaikoitus on esitetty toteutettavaksi maantasoisena.

Monipuolista asuntokantaa

Kaikki yhteenliittymän jäsenet ovat tunnettuja suomalaisia rakennusalan toimijoita, jotka ovat olleet mukana myös Hangonsillan ensimmäisen vaiheen kehittämisessä ja rakentamisessa. Nyt tehdyn ehdotuksen mukaan uuteen kortteliin on suunniteltu monipuolista asuntokantaa ARA-vuokra- ja asumisoikeusasunnoista vapaarahoitteisiin asuntoihin.
YIT Suomi toteuttaa korttelin vapaarahoitteiset asunnot.

- YIT:n perustehtävä on rakentaa toimivia ja kestäviä koteja ja elinympäristöjä kasvavissa kaupungeissa, jotta kestävästä asumisesta ja elämisestä tulee helppoa. Hyvinkään keskustan tuntumassa sijaitseva Hangonsilta on hyvä esimerkki tästä; alueella asuminen ja liikkuminen on vaivatonta ja palvelut, kuten lukio- ja opistorakennus Kipinä löytyvät läheltä, toteaa YIT Suomi Oy:n yksikönjohtaja Mikko Lempinen.

A-Kruunun rakennuttaa kortteliin noin 50 ARA-vuokra-asuntoa.

- Jo Hangonsillan ensimmäisessä vaiheessa panostimme laadukkaan asuntosuunnittelun lisäksi kohteen kaupunkikuvallisiin tekijöihin. Tässä kakkosvaiheessa keskityimme näiden lisäksi erityisesti kestävän kehityksen teemoihin, joista ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen näkyvät ehdotuksessamme monipuolisesti esimerkiksi aurinkovoimaloina, määräyksiä energiatehokkaampana rakentamisena sekä hulevesi- ja viherratkaisuina, jotka myös lisäävät piha-alueen viihtyisyyttä, kertoo A-Kruunu Oy:n toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.

Asuntosäätiö rakennuttaa kortteliin noin 50 asumisoikeusasuntoa.

– Olemme iloisia päästessämme jatkamaan Hyvinkään Hangonsillan kehittämistä. Rakennutamme hyvien kulkuyhteyksien äärelle uusia asumisoikeusasuntoja erityisesti lapsiperheiden tarpeisiin. Astreankadun asumisoikeuskohteemme kodit ovat olleet erittäin haluttuja, mikä kannusti meitä lisäämään asumisoikeuskotikantaamme Hyvinkäällä, kertoo Asuntosäätiön hankekehitysjohtaja Katariina Haigh.

Arkkitehtuuri sitoo alueen yhteen

”KOTIPESÄN” ideana on luoda Hangonsillan aluekokonaisuuden kaavarungolle monimuotoisen ja arkkitehtonisesti toimivan ytimen, joka liittyy luontevasti osaksi Hangonsillan asuinaluekokonaisuutta.

- Arkkitehtuuri on rauhallisen tyylikästä ja aikaa kestävää. Harjakattomuodot luovat tunnistettavan ja omaleimaisen ilmeen alueelle. Valitut materiaalit ja värit luovat kortteliin miellyttävää ulkotilaa ja mielenkiintoisia näkymiä sekä suojaisan sisäpihan, josta on luontevat reitit ympäröiville kevyen liikenteen kulkuväylille, kertovat Arco Arhitecture Company / Aihio arkkitehdit Oy:n arkkitehdit Juha Röysä ja Marko Niittynen.

Hankkeen arvioidaan lähtevän rakenteille vuosien 2023 - 2024 aikana.