28.01.2019
A-Kruunun talojen puheenjohtajat koolla

A-Kruunun asukashallintomallin mukainen puheenjohtajien kokous pidettiin viime viikolla Helsingissä vuorovaikutteisessa hengessä. Jatkossa asioita toivottiin käsiteltävän teemoittain.

A-Kruunun kohteiden asukastoimikuntien puheenjohtajat kokoontuivat.

Puheenjohtajien kokouksen vetänyt kiinteistöpalvelupäällikkö Petteri Puolanne esitteli asukastoiminnan mahdollisuuksia ja korosti asukasyhteistyön merkitystä niin talon sisällä asukkaiden kesken kuin myös yhtiön toiminnan kehittämisen kannalta.

A-Kruunulla on käytössään myös asukastoimintamääräraha yhteisten toimintojen, kuten talkoiden järjestämiseksi. Määräraha on 4 senttiä huoneistoneliöltä eli noin 50 asunnon kohteessa asukasmääräraha voi olla hieman yli 1000 euroa vuodessa.

- Asukasyhteistyö on A-Kruunun kivijalka ja sen kehittämisessä avainasemassa ovat asukastoimikunnat ja puheenjohtajat. Myös puheenjohtajien ja isännöitsijöiden yhteistyö on keskeistä. Hyvä asukasyhteistyö luo taloihin yhteisöllisyyttä, korosti Puolanne.

Helsingin Taidemaalarinkadun puukerrostalokohteen puheenjohtaja tarttui yhteisöllisyysnäkökulmaan ja ehdotti A-Kruunulle hanketta, joka kehittäisi yhteisöllisyyden lisäksi muun muassa jakamistaloutta. Yhä useampi, erityisesti nuori asukas, kaipaa asumiseen uudentyyppisiä palveluita.

Tupakointi puhuttaa asukkaita

Tilaisuus eteni muissakin asioissa vuorovaikutteisesti ja Puolanne kannusti puheenjohtajia tuomaan esiin asumiseen liittyviä asioita. Keskustelua käytiin muun muassa tupakointiin liittyvistä asioista. Aiheesta oli tullut myös ennakkokysymyksiä tilaisuuteen.

- Tupakointi on hankala kysymys, jonka selvittämiseen ei ole yhtä ainoaa keinoa, mutta pyrimme aina löytämään ratkaisun. Asukastoimikunnalle yksi keino on miettiä yhdessä naapureiden kanssa tupakointikatosta pihalle, jolloin tupakointia saadaan vähennettyä talon välittömässä läheisyydessä, kertoi Puolanne.

Puolanne toi myös esiin, että A-Kruunulla on kolmenlaisia vuokrasopimuksia riippuen siitä, milloin sopimus on tehty. Vanhemmissa sopimuksissa tupakointia ei ole kielletty lainkaan tai että asunnossa tupakointi on kielletty. Uusissa vuokrasopimuksissa on myös parveketupakointi kielletty huoneistoissa tupakoinnin lisäksi.

Tavoitteena tutustuminen toisiin toimijoihin

Puheenjohtajien kokouksen yhtenä tavoitteena on tutustuttaa toimijoita toisiinsa asumiseen liittyvien asioiden jakamiseksi. Tilaisuudessa olivat esitteillä myös A-Kruunu Oy:n hallituksen asukasedustajat Jaana Parviainen ja Ari Eschner, jotka toivoivat puheenjohtajilta yhteydenottoja voidakseen viedä asukasnäkökulmaa hallitukseen.

A-Kruunu Oy:n hallituksen asukasedustajat Jaana Parviainen ja Ari Eschner.

Kuva: A-Kruunu Oy:n yhtiökokous on valinnut asukkaiden ehdotusten perusteella ja haastattelumenettelyn kautta yhtiön hallitukseen asukasedustajiksi Jaana Parviaisen ja Ari Eschnerin.

 

Puheenjohtajat koolla kahdesti vuodessa

Puheenjohtajien kokous pidetään kahdesti vuodessa. Osallistujat kokivat tapaamisten määrän riittäväksi. Tulevissa kokouksissa toivottiin käsiteltävän asumisen eri teemoja, jotta asumiseen liittyvä tietotaito lisääntyisi. Samoin vuorovaikutteisuutta toivottiin kehitettävän siten, että osallistujat voisivat jakaa tehokkaammin asumisen hyviä käytäntöjä keskenään.

Toimitusjohtaja kertoi yhtiön toiminnasta

Tilaisuudessa mukana ollut toimitusjohtaja Jari Mäkimattila esitteli yhtiön toimintaa yleisesti ja talouspäällikkö Tarja Lappalainen-Liipo perehdytti kuulijat yhtiön taloudelliseen tilanteeseen.

A-Kruunulla on valmiina 793 ja rakenteilla 731 asuntoa. Tutkittavana olevissa hankeaihioissa on noin 1 400 asuntoa Helsingin seudulla, Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Kuopiossa ja Lahdessa. Yhtiön asuntojen taloudellinen käyttöaste on 99,6 % ja asuntojen vaihtuvuus 13 %. Kaikkien asuntojen keskivuokra on 11,60 euroa neliöltä kuukaudessa.

Mäkimattila esitteli myös yhtiön tulevia hankkeita ja kertoi valtion haluavan toteuttaa A-Kruunun kautta kohtuuhintaista asuntotuotantoa hyvien liikenneyhteyksien varrelle.

A-Kruunun asukasedustajien kokouksessa tarjoiltiin buffet-illallinen.

Kuva: Puheenjohtajille tarjottiin parituntisen tilaisuuden alkuun mahdollisuus buffet-ruokailuun.