Blogikirjoitus

Lahden hiilineutraalin rakentamisen kehittäminen

Lahti on tänä vuonna Euroopan ympäristöpääkaupunki. Lahti sai tämän kunnian tehtyään vuosikausia pitkäjänteistä työtä mm. vesistönsuojelussa ja kiertotaloudessa. Kaupungissa on paljon osaamista myös energiasektorilla ja mm. kaukolämpö tuotetaan nykyään hiilineutraalisti bio- ja kierrätyspolttoaineilla.

Lahden tavoite on olla hiilineutraali vuonna 2025 ja vauhdittaakseen kiinteistökannan kehittymistä vähähiilisempään suuntaan kaupunki perusti Hiilineutraalin rakentamisen kehityskeskuksen. Kehityskeskuksen päätehtävä on luoda yhteistyökumppaneille mahdollisuus vähähiilisen ja energiatehokkaan rakentamisen tutkimiseen kaupungin omien rakennus- ja kaavoitushankkeiden prosesseissa ja käytännön rakentamisessa.

Ilmastonmuutos ja vähähiilinen rakentaminen

Maailmanlaajuinen ilmastonmuutoksen vastustaminen ja siihen varautuminen on megatrendi, joka mahdollistaa uuden teknologian ja osaamisen kehittämisen ja kaupallistamisen niille, jotka kulkevat etujoukoissa. Asioita ei kuitenkaan kannata tehdä yksisilmäisesti, sillä kiinteistöjen hiilineutraaliutta voi kehittää monin tavoin sekä itse rakennusmateriaaleja kehittämällä että laitteistojen ja keinoälyn keinoin. Keskustelu rakennusten käyttöasteesta ja tarpeellisuudesta tullee myös nousemaan ihan uudelle tasolle koronakriisin ja etätöiden jälkimainingeissa.

Nykyinen rakentaminen vähähiilisyys keskittyy rakennusten energiankäytön hillitsemiseen lämmöneristämisen ja laiteteknologian parantamisen kautta. Seuraava askel eteenpäin lienee 0-energiarakennusten, ja jopa energiaa tuottavien 0+ -rakennusten kehittäminen, hiilidioksidipäästöjä tuottavien rakennusmateriaalien käytön optimointi ja hiilen varastointi rakennuksiin.    

Rakennusta purettaessa rakennusmateriaaleista tulee käytännössä jätettä. Lahdessa halutaan kehittää rakentamistapoja, joiden avulla tulevaisuudessa purettavista rakennusten osista tulee arvokasta uusiomateriaalia, jolla on käyttö- ja myyntiarvoa.

Käynnissä olevia hankkeita

Lahdessa on siirrytty hiilijalan- ja kädenjäljen laskemisesta ja linjausten tekemisestä käytäntöjen tutkimiseen. Tällä hetkellä on käynnissä ympäristöministeriön puuohjelmaan tuotettava Puukerrostalon tilaamisen kehityshanke, jossa selvitetään hiilitaseen merkitystä rakennushankkeen kilpailutuksessa ja miten se saataisiin hankinnan arvotekijäksi.

Saman ministeriön rahoituksella tehdään Ilmastoviisas taloyhtiö-viestintäkampanjaa, jossa esitellään olemassa olevien rakennusten hiilineutraaliutta lisääviä keinoja taloyhtiöiden päättäjille. Hankkeen keskiössä on uusiutuvaan energiaan liittyvät lämmitysjärjestelmät, vaipan lämmöneristämisen vaihtoehdot ja kiertotalous.

Tällä hetkellä suunnitellaan Niemen Kampuksen Tiedepuiston hiilineutraaliuden kehittämiskilpailua, joka käynnistyy syksyllä. Hankkeen tarkoitus on aktivoida opiskelijat tutkimaan, miten olemassa olevan rakennuskannan hiilitasetta voidaan parantaa.

Rahoitusta on haettu myös hankkeeseen, jossa kehitetään menetelmiä muuttaa öljylämmitteinen rivitalo hiilineutraaliksi hyödyntämällä aurinkosähkö-vetypolttokenno-akku–energiajärjestelmiä. Keskiössä tutkimuksessa on paitsi energiaa säästävät toimenpiteet, niin varsinkin energian varastoimisen haasteiden selvittäminen. Tätä hanketta suunnitellaan yhdessä Lahden Talot Oy:n, VTT:n ja LUT-yliopiston kanssa.

Seuraava suunniteltava kehityshanke tulee olemaan hiiltä sitova hybridikerrostalo, korjaushanke, jossa tutkitaan vanhojen kerrostalon vaurioituneiden julkisivurakenteiden korjaamista massiivipuuelementeillä. Tutkimukseen yhdistyy myös ilmanvaihdon ja lämmityksen energiatehokkuuden lisäämistä ja uusiutuvan energian hyödyntämistä. Kohteena on useampi talo eteläisessä Lahdessa.

Betonijätteen, kuten myös tiili- ja mineraalivillajätteen hyötykäyttöön liittyviä innovaatiohankkeita on kehitteillä jo useampia. Tarkoitus on jollain aikavälillä päästä kokonaan eroon kaatopaikalle menevästä rakennusjätteistä ja saada ne kaikki hyötykäyttöön.

Lisäksi kaupungin rakennusvalvonnassa laaditaan opasta hiilineutraaliin rakentamiseen ja maankäytössä valmistellaan hiilineutraalin kaupunginosan kaavoituskilpailua.

Isona unelmana Lahdessa elää Kisapuiston hiilineutraali jalkapallostadion ja kokonaisen hiilipositiivisen kaupunginosan rakentaminen. Nämä ovat kuitenkin isoja ja kalliita hankkeita, joiden oikeaa ajankohtaa joudutaan ehkä vielä odottamaan hetki.

Juhani Pirinen, TkT                                                         
Hankejohtaja                                                                   
Hiilineutraalin rakentamisen kehityskeskus
Lahden kaupunki