A-Kruunu on vahvasti mukana kehittämässä puukerrostalojen rakentamisen prosessia. Helsingin Kuninkaantammeen Taidemaalarinkatu 6:een valmistui keväällä 2018 kaksi A-Kruunun puukerrostaloa. Vuokra-asunnot kuuluvat tutkimushankkeeseen, jossa vertaillaan puu- ja betonirakentamisen ominaisuuksia samanlaisissa taloissa suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa sekä käytön aikana.
Ainutlaatuinen hanke on osa Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelmaa, jossa lisätään kerrostaloasumisen houkuttelevuutta, joustavuutta ja yksilöllisiä ratkaisuja. Tutkimukseen kuuluu myös asiakastyytyväisyystutkimus, jolla selvitetään puu- ja betonirakennuksen asumisviihtyisyyden mahdollisia eroja. Tutkimustulokset julkistettiin keväällä 2019.
Ensimmäisen puukerrostalokohteemme rakentaminen alkoi heinäkuussa 2016, harjannostajaisia Taidemaalarinkatu 6:ssa juhlittiin lokakuussa 2017 ja asunnot valmistuivat maaliskuussa 2018. Kohteessa on kaksi puurakenteista 4-kerroksista asuinrakennusta, joissa on yhteensä 58 vuokra-asuntoa kooltaan 34,5 – 88m². Etsimme jatkuvasti uusia puurakentamishankkeita. Tavoitteena on, että vuonna 2021 noin 15 % asuntoaloituksista on puukerrostaloissa.
Lue lisää Kuninkaantammen puukerrostaloista:
Puukerrostalon rakentamisen aikainen hiilijalanjäki näyttää jäävän betonitaloa pienemmäksi (A-Kruunun uutinen 16.10.2017)
Puu on tulossa takaisin kaupunkiin (A-Kruunun uutinen 6.9.2016)
Lue lisää A-Kruunun puukerrostalohankkeista ja -kohteista:
Sipoon Söderkullaan tulossa 47 asunnon puukerrostalokohde (A-Kruunun uutinen 12.3.2020)
A-Kruunu toteuttaa puukerrostalokohteen Sipooseen (A-Kruunun uutinen 15.2.2019)
AAA-luokan puukerrostaloja (A-Kruunun blogi 4.2.2019)
LYLY ja Kylä palkittiin Puu-Kivistön kilpailussa (A-Kruunun uutinen 5.9.2018)