Urbaanit lapsiperheet

Asuntosuunnittelu huomioi lapsiperheet

Kaupunkien keskustoissa asuu yhä enemmän lapsiperheitä. A-Kruunu on mukana kehityshankkeessa, jossa urbaanien lapsiperheiden toiveet ja tarpeet kohtuuhintaisten asuntojen suunnittelussa huomioidaan entistä paremmin.

A-Kruunu selvitti yhteistyössä Serum Arkkitehtitoimiston kanssa pienperheiden asumisen käytäntöjä, toiveita ja tarpeita. Tutkimuksen toteutti Aalto-yliopiston tutkija Johanna Lilius. Selvitystä varten haastateltiin 11 perhettä viidessä eri ARA-vuokrakohteessa Kalasatamassa ja Jätkäsaaressa. Tutkimuksen mukaan perheille on tärkeää hyvä sijainti ja arkea helpottavat joustavat asumisratkaisut. Haastattelujen lisäksi toteutettiin kaksi työpajaa, joihin kutsuttiin asukkaita kommentoimaan alustavia suunnitelmia.

- Jokainen kohde on tietenkin yksilöllinen. Suurin anti konseptissa on löytää urbaaneille lapsiperheille sopivia ratkaisuja niin, että tilasta saisi mahdollisimman suuren hyödyn. Asukkaat voivat itse keksiä, miten neliöitä voi käyttää eri tavoilla omien tarpeiden mukaan. Ei ole vain yhtä tapaa kalustaa ja asua oikein, kertoo A-Kruunun rakennuttamispäällikkö Eero Lehtomäki.

A-Kruunu Urbaanit lapsiperheet

A-kruunu urbaanit lapsiperheet

Kehityshankkeen ensimmäinen kerrostalo valmistuu syksyllä 2019 Sompasaaren alueelle Helsingin Kalasatamaan. Kohteeseen on suunniteltu monenlaisia asuntopohjia erikokoisille ja -tyyppisille perheille, kaikkiaan 40 asuntoa. Niissä huomioidaan lapsiperheiden muuttuvat perhetilat, kuten lapsiperheiden arki, etävanhemmuus, etätyö ja ulko-oleskelu. A-Kruunun kohteessa toiveet ja tarpeet toteutuvat mm. toimivina eteisinä, avoimina ja muokattavina asuintiloina sekä suojaisina pihoina lasten leikkeihin.


Lue lisää Urbaanit lapsiperheet -hankkeestamme:

A-Kruunu tutkitutti kaupunkiperheiden asumistottumuksia

Uusia ratkaisuja urbaanien lapsiperheiden asumiseen Helsingin Kalasatamassa