Suomessa puukerrostalorakentaminen on herättänyt paljon keskustelua ja kiinnostusta erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. Aiheesta on keskusteltu mediassa, se on nostettu esiin hallitusohjelmissa ja aiheen tieteellisten julkaisujen määrä on ollut viime vuosina selkeässä kasvussa. Puukerrostalorakentaminen on herättänyt kiinnostusta myös useammassa eri sijoittaja- ja investorikategoriassa, jotka ovat jo toteuttaneet tai ovat harkinneet toteuttavansa puukerrostalokohteita. Näissä projekteissa on koettu sekä onnistumisia että tunnistettu haasteita.

 

A-Kruunun uusimmat, moduulitekniikalla rakennetut puukerrostalot ovat valmistuneet Sipoon Kalliomäen uudelle alueelle Söderkullan keskustan kupeeseen. Uusien talojen asukkaat arvostavat edullisen vuokran lisäksi talojen sijaintia, joka on erinomainen niin liikenneyhteyksien, luonnon läheisyyden kuin palveluidenkin osalta.

Kuusikko – Suomen suurin puukerrostalokohde on rakenteilla Tampereen Vuoreksen Isokuusen alueella. TA-Asumisoikeus Oy ja A-Kruunu rakennuttavat ARA-rahoituksella yhteensä 195 asuntoa. Arkta Rakennus Oy toimii hankkeen urakoitsijana.

Tampereen Vuorekseen alkaa rakentua Kuusikko – kuuden puurunkoisen kerrostalon kokonaisuus, johon tulee noin 13 600 kerrosneliötä. Näin isoa määrää puukerrostaloneliöitä yhtenä hankkeena ei ole toteutettu Suomessa aiemmin. Kohteen tilaajina ovat A-Kruunu Oy ja  TA-Asumisoikeus Oy.

A-Kruunun puukerrostalokohde Helsingin Kuninkaantammessa on ehdolla Puuinfon järjestämässä kilpailussa vuoden 2018 Puupalkinnon saajaksi. Yleisö voi äänestää suosikkiaan Puuinfon nettisivuilla 21.10. saakka.

A-Kruunu rakennuttaa Astreankatu 1:een 58 asunnon vuokratalon, johon tulee monipuolisesti asuntoja yksiöistä perheasuntoihin. Urakkasopimus allekirjoitettiin tänään Varte Oy:n ja Varte Lahti Oy:n kanssa. Hyvinkään kaupunki on kehittänyt Hangonsillan aluetta pitkäjänteisesti. 

A-Kruunu Oy tutkii säännöllisesti asukkaiden mielipiteitä asumiseen vaikuttavista asioista. Kesällä tehty tutkimus antaa palveluille hyvät arvosanat keskimäärin. Vapaiden kommenttien kautta päästään kiinni yksittäisiin kehittämiskohteisiin.