Blog article

Konkreettisilla toimenpiteillä vähähiilisyyteen

A-Kruunun hiilineutraaliustavoite saavutettiin vuonna 2022 jo lähes 90-prosenttisesti vihreän energian hankinnan ansiosta. Tämä yhdistettynä uuteen, energiatehokkaaseen kiinteistökantaan tarkoittaa sitä, että arvoketjussa tapahtuvien kasvihuonekaasupäästöjen merkitys korostuu. Puurakentaminen on yksi vaikuttavimmista toimenpiteistämme rakennuttamisen päästöjen vähentämisessä. 

A-Kruunun hiilijalanjälki koostuu pääasiassa rakennuttamisen, asumisen ja hankintojen aiheuttamista kasvihuonekaasupäästöistä. Kokonaishiilijalanjälki vuonna 2022 oli noin 14 000 hiilidioksiditonnia, kun energiankulutuksen päästö on laskettu energiantuottajien antamien päästökertoimien mukaan.

Rakennuttaminen aiheutti vuonna 2022 kokonaishiilijalanjäljestä noin 82 %. Tähän lukemaan on laskettu sinä vuonna valmistuneiden talojen koko rakennusvaiheen päästöt, myös materiaalintuotanto huomioiden. Rakennuttamisen aiheuttaman hiilijalanjäljen suuruus vaihtelee voimakkaasti valmistuneiden kohteiden määrän mukaan. Johtuen A-Kruunun aktiivisesta asuntotuotannosta rakennuttamisen osuus kokonaispäästöstä on huomattavan suuri.

Olemme laatineet A-Kruunun vähähiilisyyden tiekartan, jonka toimenpiteet hiilijalanjäljen pienentämiseksi on jaettu kuuteen kategoriaan: hiilineutraalin energian hankinta, energiatehokkuuden parantaminen, rakennuttaminen, jätteet, hankinnat ja työmatkat.

Energiankulutuksen ilmastopäästöjä on A-Kruunussa onnistuttu laskemaan jo noin 90 % vihreällä sähköllä ja kaukolämmöllä. Talomme sijaitsevat 14 kaukolämmön toimittajan alueella, ja kaksi niistä ei vielä tarjoa vihreää kaukolämpösopimusta. Näilläkin lämmöntuotanto on jo yli 90 % fossiilitonta ja biopolttoaineilla tuotettua. Samalla energiankulutuksen aiheuttamat ominaispäästöt asuinneliötä kohti ovat vähentyneet jyrkästi ja ovat nyt noin 2 kg CO2e/asm2.

A-Kruunun asunnot ovat uusia ja energiatehokkaita. Panostamme energiatehokkuuden parantamiseen edelleen esimerkiksi rakentamalla aurinkovoimaloita.

Asuntojen tehokkaaseen käyttöön myös asukkaiden toiminnalla on suuri vaikutus ja pyrimme tarjoamaan heille energiatehokkuustietoa eri reittejä. Energian ominaiskulutus asuinneliötä kohti onkin kiinteistösähkön osalta pienentynyt vuosittain. Tähän vaikuttaa myös energiatehokas uudistuotanto, ja tavoitteenamme on, että kaikki uudiskohteemme ovat A-energialuokkaa.

Rakennuttamisen ilmastopäästöt syntyvät pääasiassa materiaalien tuotannossa. Puurakentaminen on yksi tapa vähentää rakennuttamisen päästöjä, ja tällä hetkellä noin kolmasosa rakenteilla ja suunnitteilla olevista hankkeista tehdään puusta. Puu rakennusmateriaalina aiheuttaa noin neljänneksen vähemmän ilmastopäästöjä kuin betoni. Lisäksi päästöjä säästyy työmaalla ja kuljetuksissa kevyempien materiaalien ja tehdastuotannon ansiosta.

Vielä tehokkaampaa sekä resurssien että ilmaston kannalta on löytää kiertotalousratkaisuja, jotka pidentävät rakennusten elinkaarta ja hyödyntävät kierrätysmateriaaleja, jolloin neitseellisten materiaalien tarve vähenee. Olemmekin mukana kehittämässä rakentamisen kiertotalousratkaisuja. Pidemmällä aikavälillä suunnitteluun ja materiaalivalintoihin otetaan lisäksi käyttöön hiilijalanjäljen ohjaus.

Jätteiden ja hankintojen osuudet A-Kruunun hiilijalanjäljestä kasvavat sitä mukaa kuin uusia rakennuksia valmistuu ja asukkaiden määrä kasvaa. Suomi on EU:ssa keskivertoa huonompi jätteiden kierrättäjä, ja meilläkin tavoitteena on parantaa lajittelua ja vähentää polttoon menevän sekajätteen määrää.

Hankinnat puolestaan ovat laaja kokonaisuus, jonka aiheuttama hiilijalanjälki nykyisellään perustuu arvioihin. Hankintoihin olemme tuomassa kestävyyskriteerejä, joissa huomioidaan ilmastovaikutusten lisäksi luonnon monimuotoisuus ja muita ympäristövaikutuksia. Oman henkilöstömme aiheuttama osuus kokonaishiilijalanjäljestä on alle prosentin ja syntyy lähinnä liikkumisesta työajalla sekä kodin ja työpaikan välillä. Tähän meillä on jo useita toimenpiteitä käytössä, kuten työsuhdepolkupyörä ja -matkalippu.

Kokemustemme mukaan vaativatkin vähähiilisyystavoitteet on mahdollista saavuttaa realistisella suunnittelulla. Olemme laatineet toimenpideohjelman, jonka edistymistä seuraamme säännöllisesti. Vähähiilisyystoimenpiteet on tuotu osaksi prosesseja ja työkaluja, ja ne edistyvät osana normaalia liiketoimintaa.

Vähähiilisyyden tiekarttamme voit lukea täältä.

 

Leena Oiva
kehityspäällikkö
A-Kruunu Oy