A-Kruunun Kruunuvuorenrannan uuteen, 49 asunnon asuinyhteisöön oli runsaasti hakijoita. Merellinen miljöö ja ulkoilumahdollisuuden kiinnostivat hakijoita.

Lehtoniementie 136:een valmistui 40 A-Kruunun uutta vuokra-asuntoa. Asuntojen 219 hakijasta suurin osa oli yhden hengen talouksia. Saaristokaupungista on tullut suosittu asuinalue.

Espoon Leppävaaran Puustellinkallioon on lähtenyt rakenteille A-Kruunun uusin hanke Kiannonkatu 18. Kerrostalo, jossa on 46 asuntoa, sijoittuu lähelle A-Kruunun tammikuussa valmistunutta Ruutikellarintien kohdetta. Urakkasopimus on allekirjoitettu JM Suomi Oy:n kanssa.

A-Kruunulle valmistui ensimmäinen vuokratalo Kauniaisiin Koivuhovin juna-aseman viereen osoitteeseen Bredanportti 8. Kauniaisten kaupungille hanke täyttää lähes kahden vuoden kohtuuhintaisen asuntotuotannon tavoitteet. Arkkitehtonisesti näyttävä toteutus tukee myös kaupunkikuvallisia tavoitteita.

A-Kruunulle valmistui lokakuun lopussa Helsingin Kuninkaantammeen 120 asunnon vuokratalo, jonka loistava sijainti innosti hakijoita. Talon pihalla on mahdollisuus myös kaupunkiviljelyyn. Talossa on myös liiketilaa, johon avataan lähiravintola.

Niemenrantaan Raamikadulle valmistunut 24 ARA-vuokra-asunnon kerrostalo sijaitsee uudella kasvavalla asuinalueella, jossa palvelut ovat lähellä ja kauniit ulkoilureitit järvenrantamaisemissa. Järkevää energiankäyttöä on edistetty asuntoihin asennetuilla digitaalisilla vedenkulutusnäytöillä. Taloon muuttava Artturi Stolt kehuu uutta aluetta palveluineen hyväksi paikaksi asua.

Nurmijärven kirkonkylälle Vehnäpellontielle valmistui viihtyisiä ja kohtuuhintaisia A-Kruunun vuokra-asuntoja. Asukkaat pääsivät muuttamaan vapuksi uuteen kotiin.

A-Kruunun ensimmäinen kohde Vantaalle on valmistunut  Kivistöön Timanttikuja 1:een. Asukkaat muuttavat taloon tänään perjantaina. Laadukkaasti suunniteltuun kohteeseen oli peräti 1500 hakijaa.

A-Kruunu voi tuplata vuosittaisen kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotantonsa 800 asuntoon, kun hallitus päätti kehysriihessä kohdentaa 50 miljoonaa euroa yleishyödyllisen A-Kruunu Oy:n pääomittamiseen.

A-Kruunu tähtää noin 500 asunnon rakentamisen aloittamiseen vuonna 2018. Hankkeita on Helsingin seudun MAL-alueella sekä pääkaupunkiseudulla että kehyskunnissa.